Palvelu- ja erillisyksiköt, Koulutuspalvelut
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Koulutuspalveluihin
Koulutussuunnittelijoita:
2 koulutussuunnittelijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ja 2 koulutussuunnittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1. - 31.12.2024.
Koulutussuunnittelijana työskentelet Koulutuspalveluissa osana Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan sekä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun koulutuksen lähipalvelutiimiä. Koulutuspalveluiden tehtävä on auttaa Oulun yliopistoa, sen tiedekuntia ja tutkinto-ohjelmia menestymään koulutustehtävässään sekä auttaa opiskelijoita saavuttamaan akateeminen potentiaalinsa ja tunnistamaan osaamisensa.
Työtehtävät
Koulutussuunnittelijana
- autat tutkinto-ohjelman vastuuhenkilöä tutkinto-ohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa
- toimit yhdessä muun tiimin kanssa Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan henkilökunnan ja opiskelijoiden tukena koulutukseen ja opiskeluun liittyvissä asioissa
- tärkeimpiä työtehtäviäsi ovat mm. opiskelijavalintaan, opetussuunnitelmaan, lukujärjestykseen sekä opintoneuvontaan liittyvät tehtäväkokonaisuudet
- toimit myös erilaisissa asiantuntijarooleissa ja mm. koulutustesi tutkinto-ohjelmatoimikunnan sihteerinä
- seurat ja arvioit koulutuksen ja opiskelun palveluiden sujuvuutta ja osallistut palveluiden kehittämistehtäviin koulutuspalvelupäällikön apuna
- työpäiviisi saattaa sisältyä myös muita koulutuksen tukipalvelutehtäviä
Koulutussuunnittelijatehtävä 1:
- kohdentuu erityisesti musiikkikasvatuksen tutkinto-ohjelmaan, aineenopettajakoulutukseen sekä osin luokanopettajakoulutuksen tutkinto-ohjelmaan
- toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 1.1.2024 alkaen
Koulutussuunnittelijatehtävä 2:
- kohdentuu erityisesti kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan ja osin varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelmaan
- toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 1.1.2024 alkaen
Koulutussuunnittelijatehtävä 3:
- kohdentuu erityisesti varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman jatkuviin lisäkoulutuksiin
- määräaikainen ajalla 1.1. – 31.12.2024
Koulutussuunnittelijatehtävä 4:
- kohdentuu erityisesti varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman alkaviin lisäkoulutuksiin sekä erillisiin erityisopettajaopintoihin
- määräaikainen 1.1. – 31.12.2024
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 20 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
- Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
- soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
- sujuvaa suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa
- hyviä viestintätaitoja
- hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä koulutuksen keskeisten tietojärjestelmien käyttötaitoa
- itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta
- hyviä suunnittelu-, koordinointi- ja tiimityötaitoja
- hyviä työn organisoinnin sekä ajanhallinnan taitoja
- aktiivista asiakaspalveluasennetta, kehittämismyönteistä työotetta sekä innokkuutta oppia uusia asioita
Lisäksi katsomme eduksi:
- yliopistokoulutuksen ja opiskelun tukipalveluiden sekä eri asiakasryhmien tuntemuksen
- kokemuksen vastaavista koulutuksen hallinnollisista asiantuntija- ja tukipalvelutehtävistä
- kasvatustieteellisen alan koulutuksen sekä pedagogiset tai opinto-ohjaajan opinnot
Tehtävän palkkaus
Tehtävät 1-2 ovat toistaiseksi voimassa olevia alkaen 1.1.2024. Tehtävät 3-4 ovat määräaikaisia ajalle 1.1. - 31.12.2024.
Tehtävät sijoittuvat yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3400–3600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 14.11.2023. Liitä mukaan hakemus ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: koulutuspalvelupäällikkö, Merja Peurasaari, merja.peurasaari (at) oulu.fi, p. 0294 487451.
| Työsuhdemuoto |
Toistaiseksi |
| Työsuhteen luonne |
Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta |
1.1.2024 |
| Palkka |
3400–3600 EUR/kk |
| Paikkojen lukumäärä |
4 |
| Työllisyysaste |
100% |
| Paikkakunta |
Oulu |
| Maakunta |
Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa |
Suomi |
| Ilmoitusnumero |
2023/557 |
| Yhteys |
|
| Julkaistu |
30.10.2023 |
| Haku päättyy |
14.11.2023 |
Takaisin avoimiin työpaikkoihin