Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusryhmään (LET Lab)
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.2.2025-30.6.2026.
Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikössä (LET Lab) tutkitaan oppimista ja teknologian hyödyntämistä oppimisen tukena. Ryhmää johtaa professori Sanna Järvelä ja ryhmän tutkijat ovat oppimisen sosiaalisten, kognitiivisten ja motivationaalisten prosessien asiantuntijoita, jotka tutkivat oppimista erityisesti teknologiaperustaisissa ympäristöissä ja tekoälyä hyödyntäen.
Projektitutkijan tehtävä kiinnittyy CELLA-tutkimuskeskuksen (Center for Learning and Living with AI) toimintaan. CELLA-tutkimuskeskuksen yhteistyökumppaneina toimivat tutkimusryhmät Radboudin yliopistosta Hollannista, Münchenin teknillisestä yliopistosta Saksasta, Monashin yliopistosta Australiasta ja Keski-Floridan yliopistosta Yhdysvalloista. CELLA:n tutkijat keskittyvät yläkoululaisten oppimisen itsesäätelytaitojen kehittämiseen tekoälypohjaisten oppimisteknologioiden avulla.
Projektitutkijan tehtävässä
Odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan.
Tehtävä on määräaikainen 01.02.2025 alkaen (tai niin pian kuin mahdollista) ja päättyy 30.06.2026.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV06-07. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2500–3000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 15.01.2025. Liitä mukaan hakemuskirje, CV sekä muut mahdolliset liitteet, joilla haluat osoittaa soveltuvuutesi tehtävään
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä Akatemiatutkija Joni Lämsä, joni.lamsa@oulu.fi tai Professori Sanna Järvelä, sanna.jarvela@oulu.fi.
Huomioithan, että vastauksissa voi esiintyä viivettä 23.12.2024-5.1.2025 joulusta ja uudesta vuodesta johtuen.
Työsuhdemuoto | Määräaikainen työsopimus |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.02.2025 |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/698 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 18.12.2024 |
Haku päättyy | 15.01.2025 |