Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme Oulun yliopiston henkilöstöpalveluihin
HR-palveluasiantuntijaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen
Oulun yliopiston henkilöstöpalveluissa tuotamme laadukkaita työsuhteen elinkaareen liittyviä palveluita henkilöstölle ja esihenkilöille. Henkilöstöpalvelumme koostuvat asiantuntijatiimistä sekä kolmesta lähipalvelutiimistä, joista yksi on 12-henkinen HR-palveluasiantuntijatiimi. Yhteensä henkilöstöpalveluissa työskentelee noin 45 HR-ammattilaista. Meillä tehdään töitä hyvällä sykkeellä ja hymy huulilla – ja ennen kaikkea toisia tukien.
Työtehtävät
HR-palveluasiantuntijana olet tärkeä osa tiimiä, joka varmistaa sujuvat työsuhteen elinkaareen liittyvät hallinnolliset palvelut koko organisaatiossa. Työssäsi pääset yhdistämään hallinnollisen osaamisen, palveluhenkisyyden ja kehittämisotteen. Tärkeimpiin tehtäviisi kuuluu:
Mitä tarjoamme?
Mitä etsimme?
Työskentelytavoiltasi olet järjestelmällinen, aikaansaava ja huolellinen. Positiivinen asenne sekä innostuneisuus kehitystyöhön sekä kehittymiseen tukee sinua tehtävässäsi. Uudistumme ja uudistamme työn tekemisen tapoja, joten uudet ideat ovat aina tervetulleita!
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi seuraavia:
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 23.10.2025 Liitä mukaan hakemus ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluihin. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva, aloitusajankohta sopimuksen mukaan tai tammikuu 2026.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV06. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600-2800€/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä, HR-palvelupäällikkö, tiimiesihenkilö Tanja Sarajärvi, tanja.o.sarajarvi(at)oulu.fi tai puhelimitse 0294 484029, yhteydenotot puhelimitse pe 3.10.2025 klo 10 -12.
Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2025/585 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 25.09.2025 |
Haku päättyy | 23.10.2025 |