Palvelu- ja erillisyksiköt, Kirjasto

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston kirjastoon

Viestintäsuunnittelijaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Oulun yliopiston kirjasto järjestää Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tarvitsemat kirjasto- ja tietopalvelut.

Etsimme kirjastoalan tuntevaa viestinnän ammattilaista, joka tuntee myös korkeakouluyhteisön viestintäkanavat ja viestinnälliset tarpeet.

Työtehtävät

Viestintäsuunnittelijana vastaat Oulun yliopiston kirjaston viestinnästä. Viestintäsuunnittelijana teet töitä kaikkien kirjaston palveluiden kanssa sekä olet osa korkeakoulujen viestintäverkostoa. Hallinnollisesti olet osa kirjaston lainaus- ja neuvontapalvelut -tiimiä. Työtehtäviisi kuuluu myös osallistuminen kirjaston asiakaspalveluun. 

Työtehtäviisi kuuluu:

  • Kirjaston monikanavainen asiakasviestintä ja sen suunnittelu
  • Kirjaston sosiaalisen median kanavien hallinnointi ja sisällöntuotanto  
  • Verkkosisältöjen tuottaminen ja toimittaminen (mm. uutisten ja tapahtumailmoitusten julkaiseminen, kirjaston verkkosivujen ja intranet-sisältöjen päivittäminen sekä uuden intranetin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen)
  • Kirjaston viestintäryhmän ja sometiimin vetäminen
  • Kirjaston asiakaspalvelupäivystykseen osallistuminen

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Edellytämme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu kirjasto- ja informaatioalan vähintään 60 opintopisteen korkeakoulutasoiset opinnot.
  • Kokemusta viestintäalan työtehtävistä
  • Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Viestimme myös englanniksi.
  • Hyviä vuorovaikutus-, viestintä- ja organisointitaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Kokemusta sosiaalisen median sisällöntuotannosta
  • Kokemusta asiakaspalvelusta

Lisäksi voimme katsoa eduksi:

  • Viestintäalan opinnot (esim. sivuaineopintokokonaisuus)
  • Kokemuksen viestintätehtävistä korkeakouluympäristössä
  • Kokemuksen kirjaston asiakaspalvelusta 
  • Avoimen kehittämisasenteen
  • Kirjastojärjestelmien tuntemuksen 

Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen. Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan.

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 10.08.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3200-3400 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 19.4.2026. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun kasvokkain (tai etäyhteydellä).  Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä palvelupäällikkö Merja Ryhänen, merja.ryhanen@oulu.fi, 0294483256. 

Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 10.08.2026
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2026/282
Yhteys
  • Merja Liisa Ryhänen, merja.ryhanen@oulu.fi
Julkaistu 31.03.2026
Haku päättyy 19.04.2026
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin