Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Tutkimus- ja projektipalvelut-yksikön EU-tiimiin
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Tutkimus- ja projektipalvelut tukevat tutkijoita ulkoisen rahoituksen hankinnassa sekä rahoitettujen hankkeiden toteutuksessa ja raportoinnissa. EU-tiimimme keskittyy Horisontti Eurooppa -tukeen sekä hakemusvaiheessa että hankkeen toteutuksen aikana.
Tiimimme koostuu tutkimusrahoituksen asiantuntijoista, projektikoordinaattoreista ja erityisasiantuntijoista, jotka vastaavat eri rahoitusinstrumenttien tukipalveluiden koordinoinnista ja tarjoavat asiantuntevaa, hankekohtaista tukea.
Päävastuualueena EU-rahoituksen tuki, erityisesti Pilari II temaattisten hakujen sekä Pilari III EIC hakujen organisaatiotason tukitoimet sekä EU-vaikuttaminen. Tehtäviin kuuluvat mm.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntijahenkilöstön arkeen.
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja se täytetään sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV11. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4800-5100 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 06.05.2026. Liitä mukaan hakemus ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä
Lisätietoja tehtävästä antaa arkipäivisin 9-15:
EU-tiimin tutkimuspalvelupäällikkö Sanna Uusitalo, sanna.uusitalo@oulu.fi, puh. 050-329 9467
| Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.06.2026 |
| Palkka | TES |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/310 |
| Yhteys |
|
| Julkaistu | 20.04.2026 |
| Haku päättyy | 06.05.2026 |