Teknillinen tiedekunta, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikka

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikköön 

Tutkijatohtoria.

Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikössä teemme korkealaatuista tutkimusta keskittyen veden ja energian ympäristötekniikkaan. Ilmastonmuutos ja energiamurros ovat haasteita, joihin tutkimuksemme hakee kestäviä ratkaisuja.

Työtehtävät

Tutkijatohtorin työtehtävät liittyvät yksikössä toteutettavaan Strategisen tutkimusneuvoston (STN) rahoittamaan Flaire -hankkeeseen. (Ratkaisuja energiamurrokseen: Reilu, joustava ja resilientti energiajärjestelmä (Flaire) | Oulun yliopisto) Tähän konsortioprojektiin osallistuvat myös Suomen ympäristökeskus, Aalto yliopisto, sekä Helsingin ja Turun yliopistot.

Flaire-projekti tutkii kulutusjoustoon perustuvien ratkaisujen mahdollisuuksia ja esteitä kotitalouksissa ja kunnissa energiajärjestelmän tasapainon ja vähähiilisyyden lisäämiseksi. Kulutusjousto, eli demand side management (DSM) viittaa toimenpiteisiin, joilla asiakaspuolella voidaan vähentää kokonaisenergiankulutusta tai sopeuttaa kulutusta vastaamaan sähköverkon tilaa. Projektissa tutkitaan erityisesti kysynnän siirtoa, joka voi nojata joko kuluttajien omaan aktiivisuuteen ja tätä tukevaan informaatio-ohjaukseen tai teknologisiin ratkaisuihin (muun muassa älykotiratkaisut, esim. Smart Home Energy Management System, eli SHEMS), jotka säätelevät kulutusta automaattisesti. Keskeinen osa hanketta on ratkaisujen testaaminen ja kehittäminen yhdessä kotitalouksien ja kuntien kanssa erilaisten kokeilujen avulla.

Yksikömme vastuulla on koko projektin koordinointi, sekä työpaketti 1:n toteutus. TP1:ssä etsitään teknis-taloudellisia ratkaisuja kulutusjoustoon. Tehtävät TP1:ssä ovat:

  1. Arvioida automatisoitujen DSM-tekniikoiden soveltuvuutta erilaisiin kotitalousolosuhteisiin
  2. Kehittää lyhyen aikavälin ennustetta sähkön ympäristövaikutuksista – pohjautuen uusiutuvan energian tuotannon ennusteeseen, soveltaen koneoppimista ja tekoälyä
  3. Kehittää palautejärjestelmä, joka neuvoo kuluttajia sähköjärjestelmän tilan pohjalta – Järjestelmä olisi integroituva SHEMS-järjestelmään, mutta käytettävä myös kotitalouksissa, joissa ei ole mahdollista käyttää automatisoituja järjestelmiä
  4. Palautejärjestelmän tehokkuuden testaamiseksi suoritetaan pilotteja – vuorovaikutuksessa TP4:n kanssa
  5. Joustopalvelujen taloudellisen kilpailukyvyn ja ympäristövaikutusten arviointi
  6. Kysyntäjouston integrointi markkinoihin, mahdollistamaan kuluttajien aktiivinen osallistuminen energiamarkkinoille

TP1.n suoritukseen osallistuvat myös muut tutkijat sekä saman yksikön energiaryhmästä, että myös Kauppakorkeakoulusta ja Sähkö- ja tietotekniikan tiedekunnasta.

Tehtävänäsi on:

  • Suorittaa tutkimusta TP 1:ssä; voit valita listatuista teemoista sinulle mieluisimmat
  • Osallistua kehitettävien menetelmien pilotointiin
  • Avustaa projektin johtajaa hankkeen koordinoinnissa, mm. konsortion sisäiset vuorovaikutustehtävät, palavereiden järjestelyt ja muut hankehallinnolliset tehtävät
  • Julkaisutehtävät, m.l. raportit, blogikirjoitukset, tieteelliset ja muille sidosryhmille tarkoitetut julkaisut ja viestintä tutkimustuloksista
  • Projektin vuorovaikutustehtävät yhdessä vuorovaikutuskoordinaattorin kanssa – kotisivut, sosiaalinen media, tiedotteet ja tilaisuudet 

Mitä tarjoamme? 

Mitä etsimme? 

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Sinulla on tekniikan tohtorin tutkinto energian tai ympäristötekniikan alalla
  • Sinulla on energiajärjestelmän ja/tai energiamarkkinoiden syvällinen tuntemus ja tunnet hyvin myös kulutusjouston teknologiat
  • Sinulla on jo julkaisuja tai muuta tutkimusnäyttöä projektin aiheessa
  • Sujuvaa kommunikointia ja kirjoittamista sekä suomeksi, että englanniksi
  • Kykyä toimia tavoitteellisesti ja vastuullisesti projektirahoitteisen työyhteisön muuttuvissa tilanteissa ja erilaisten sidosryhmien kanssa
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja työskennellessäsi osana tutkimuskonsortiota, sidosryhmien kanssa vuorovaikutustyössä ja myös osana kv-tutkimusryhmää 

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Monipuoliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot
  • Kokemus projektihallintatyökalujen käytöstä
  • Kokemus monipuolisten viestintätyökalujen ja alustojen käytöstä
  • Pystyt työskentelemään paikan päällä Oulun yliopistossa normaalin toimistotyöajan puitteissa 

Palkkaus

Tehtävä on määräaikainen, enintään kolmeksi vuodeksi 31.12.2026 asti, alkaen sopimuksen mukaan 2024 tammikuussa tai sovitusti. 

Tutkijatohtorin palkka Oulun yliopistossa on työehtosopimuksen mukainen opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuustaso 5-6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3600-4200 EUR/kk.

Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 17.12.2023. Liitä mukaan:

  1. CV ja julkaisuluettelo (ml. tutkinnot, tieteelliset ja yleistajuiset julkaisut sekä tiivis kuvaus tuottamistasi muista materiaaleista)
  2. Hakemuskirje (sis. kuvaus omasta kiinnostuksesta haettavaa tehtävää ja mitkä tutkimustehtävät TP1:ssä kiinnostavat ja tiivistelmä tehtävään liittyvästä kokemuksesta ja keskeisistä saavutuksista (ml. aiempi kokemus projektityöskentelystä ja roolista projekteissa) (enintään 2 sivua)
  3. Tutkintotodistukset (DI/FM ja TkT)
  4. Suosittelijoiden yhteystiedot

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja  

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä professori Eva Pongrácziin, eva.pongracz@oulu.fi, 0294 48 7417.  



Työsuhdemuoto Määräaikainen yli 6 kuukautta
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.1.2024
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2023/589
Yhteys
  • Eva Pongracz, 0294487417
Julkaistu 17.11.2023
Haku päättyy 17.12.2023

Takaisin avoimiin työpaikkoihin