Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan, psykologian yksikköön
Tutkijatohtoria
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.2.2026 – 31.12.2028.
Oulun yliopiston uudessa psykologian yksikössä tehdään korkeatasoista tutkimusta mm. kehityspsykologian, oppimisen, persoonallisuuspsykologian, kliinisen psykologian ja kognitiivisen psykologian sekä kognitiivisen neurotieteen alalla. Oulu on vahva teknologisen tutkimuksen kaupunki ja psykologian yksikkö hyötyy läheisyydestä esimerkiksi Infotech Ouluun, Oulun yliopistolliseen sairaalaan (OYS) ja moniin muihin terveysteknologian toimijoihin. Psykologia sijoittuu aidosti poikkitieteiseen ympäristöön ja yhteistyömahdollisuudet ovat laajat (mm. lääketiede, tietojenkäsittelytiede, kasvatustiede, logopedia, biolääketiede, insinööritieteet).
Psykologian yksikkö on suhteellisen nuori ja jatkuvassa kasvussa, mikä tekee siitä dynaamisen ja kehityshaluisen. Yksikössä on tarjolla hyvä tuki tutkijoille mm. projektinhallintaan, tutkijatohtoripaikkoihin, rekrytointeihin ja infrastruktuuripalveluihin. Yliopistolla on myös hyviä sisäisiä rahoitusinstrumentteja (mm. alkuvaiheen hankerahoitus, kansainvälistymisapurahat). Oulu on tunnettu korkeasta elämänlaadusta, edullisesta asumisesta, luonnon läheisyydestä ja toimivista peruspalveluista. Tämä vaikuttaa suoraan tutkijoiden hyvinvointiin ja pitkäjänteiseen tutkimustyöhön.
Työtehtävät
Tutkijatohtorin päätehtävä on tutkimus. Tutkijatohtorin tutkimuksen tulee liittyä temaattisesti ja metodisesti psykologian yksikössä tehtävään tutkimukseen ja vahvistaa yksikön tutkimustoimintaa. Tutkijatohtori julkaisee korkeatasoisissa kansainvälisissä journaaleissa, hakee tutkimusrahoitusta sekä osallistuu kansainvälisten tutkimusverkostojen lisäämiseen.
Lisäksi tutkijatohtorin tehtäviin kuuluu opetusta pääasiassa psykologian tutkinto-ohjelmaan kuuluvilla suomenkielisillä opintojaksoilla. Opetettavat opintojaksot kohdentuvat hakijan kiinnostusten ja oppiaineen tarpeiden mukaan ja voivat kohdentua esimerkiksi kurssiopetukseen ja kurssiopetuksessa avustamiseen ja opinnäytetöiden ohjaamiseen. Tutkijatohtorin tehtäviin voi lisäksi kuulua opiskelijoiden opintojen ohjaamista (omaopettajatoiminta) sekä pienessä määrin hallinnollisia tehtäviä. Tutkinto-ohjelman opetuskieli on suomi.
Mitä tarjoamme?
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Palkkaus
Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.2.2026 – 31.12.2028 (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5-6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa kokoaikaisissa tehtävissä on tyypillisesti 3700-4300 € EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 6.1.2026.
Liitä hakemukseen mukaan:
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: professori Mirka Hintsanen, mirka.hintsanen@oulu.fi, +358 50 569 5243
| Työsuhdemuoto | Määräaikainen yli 6 kuukautta |
|---|---|
| Työsopimus päättyy | 2028-12-31 |
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 2026-02-01 |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2025/773 |
| Julkaistu | 04.12.2025 |
| Haku päättyy | 06.01.2026 |