Palvelu- ja erillisyksiköt, Tutkimus- ja projektipalvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Tutkimus- ja projketipalvelut-yksikköön

Tutkimusrahoitusasiantuntijaa

päävastuualueenaan EU-rahoituksen tuki, erityisesti European Research Council (ERC) ja Marie Sklodowska Curie Actions (MSCA) organisaatiotason tukitoimet sekä EU-vaikuttaminen. Tehtäviin kuuluvat mm.

  • EU-rahoituksesta (erityisesti ERC ja MSCA) ohjeistaminen, neuvonta ja kouluttaminen sekä EU-rahoitukseen liittyvä viestintä.
  • tutkijoiden tukeminen tutkimusrahoituksen hakuvaiheessa, hakemusten valmistelussa ja tukeminen esim. ERC haastatteluja varten.
  • EU-vaikuttamiseen osallistumien yhdessä EU-asiantuntijan kanssa. 
  • tiivis yhteistyö tutkijoiden, yliopiston johdon, muiden palveluyksiköiden sekä ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.
  • muun mahdolliset tehtävät.

Mitä tarjoamme?

  • Mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisessa työympäristössä huippututkimuksen parissa, tärkeänä osana asiantuntijatiimiämme.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:

  • ylempää korkeakoulututkintoa
  • EU-rahoituksen tuntemista (erityisesti ERC ja MSCA)
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • hyviä kirjoittamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • kykyä työskennellä aikataulupaineiden alla, mitä tutkimusrahoituksen hakemiseen liittyvät määräajat edellyttävät

Lisäki katsomme eduksi:

  • tohtorin tutkinnon
  • EU-verkostojen tuntemuksen
  • oma-aloitteisuuden, joustavuuden, palveluhenkisyyden sekä määrätietoisen ja ratkaisukeskeisen otteen työhön

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja se täytetään 15.9.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. 

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV11. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3800-4400 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuuakuden koeaikaa.

Hakeminen

Jos kiinnostuis, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 6.8.2023 (klo 23.59). Liitä mukaan CV ja motivaatiokirje. 

Lisätietoja 

Lisätietoja tehtävästä antaa arkipäivisin 8-16:

Tutkimus- ja projektipalvelujen johtaja Emma Pirilä, emma.pirilä@oulu.fi, puh. 050-3426428

Ei tavoitettavissa loma-aikana 10.-28.7.2023

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 15.9.
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2023/280
Yhteys
  • Emma Pirilä, 0503426428
Julkaistu 16.06.2023
Haku päättyy 06.08.2023

Takaisin avoimiin työpaikkoihin