Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Ohjauspalveluihin
määräaikaiseen työsuhteeseen 5 kk:n ajalle 5.8.2024-4.1.2025, päivämäärät ovat joustavat.
Ohjauspalvelut on osa Oulun yliopiston koulutuspalveluita.
Harjoittelussa pääset tekemään
Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen toimintaympäristön sekä haasteellisia tehtäviä opiskelijoiden ja henkilökunnan parissa.
Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
Odotamme sinulta:
Lisäksi sinulla tulee olla myönnetty harjoittelutuki.
Tehtävä on määräaikainen 5 kk:n ajalle 5.8.2024-4.1.2025. Päivämäärät ovat joustavat. Tehtävän palkkaus on 2289e/kk.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 09.04.2024 klo 23.59 mennessä. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Tarkempia tietoja harjoittelusta antaa Aino Kärpänniemi,
aino.karpanniemi@oulu.fi, puh. +358503072344
Työsuhdemuoto | Määräaikainen 3-6 kuukautta |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 5.8.2024 |
Palkka | 2289e/kk |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/136 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 26.03.2024 |
Haku päättyy | 09.04.24 23.59.59 |