Palvelu- ja erillisyksiköt, Talouspalvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Oletko innostunut prosessien kehittämisestä, muutoksesta ja erityisesti talouden ja HR:n järjestelmistä? Arvostatko mukavaa työyhteisöä, aitoa oululaista, rentoa ja maanläheistä ilmapiiriä ja yhdessä tekemisen ja onnistumisen meininkiä?

Etsimme nyt sinua Oulun yliopiston talouspalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 

Järjestelmäarkkitehtia

Talouspalveluiden järjestelmäarkkitehtina työskentelet monipuolisissa ja palkitsevissa työtehtävissä osana suurta kansainvälistä korkeakouluorganisaatiota. Pääasiallisena vastuualueenasi on talouden, mutta myös HR:n järjestelmiemme suunnittelu ja kehittäminen. Työskentelet vahvasti talouden, HR:n ja ICT-palveluidemme rajapinnassa. Lisäksi voit innostuksesi mukaan ottaa vastuuta myös joidenkin talousjärjestelmien pääkäyttäjätehtävistä. Vastaat talouden suunnittelu- ja kehittämistoiminnon (budjetointi ja ennustaminen) tulevaisuuden järjestelmätoteutuksesta ja olet mukana prosessin suunnittelussa sekä sen läpiviemisessä kentälle.

Mitä etsimme?

Edellytämme sinulta:

  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa IT:n tai talouden alalta (esim. FM/KTM/tradenomi)
  • Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Järjestelmäosaamista talouden/HR:n järjestelmistä
  • Tunnollisuutta ja järjestelmällisyyttä

Lisäksi arvostamme:

  • Työkokemusta talouden tehtävistä, sekä kokemusta talouden ja HR järjestelmien ympäristöstä.
  • Ennen kaikkea avoimuutta ja kykyä ottaa vastuuta isommistakin projekteista
  • Hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
  • Muutosmyönteisyyttä, halua oppia ja kokeilla uutta sekä kykyä tuoda esiin uusia ideoita
  • SAP-tuntemus katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen työtehtävän lisäksi:

  • Mahdollisuuden olla mukana toteuttamassa ainutlaatuista, suuren organisaation järjestelmämuutosprojektia
  • Ison työnantajan tuomat edut (mm. vakaa ja vahva, aidosti paikallinen 70 huippuammattilaisen talousorganisaatio)
  • Hyvät tulevaisuuden kehittymismahdollisuudet erilaisiin tehtäviin
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Yksityissektoria pidemmät lomat ja kilpailukykyisen palkkauksen
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Jos tunnistit itsesi, niin hae rohkeasti meille töihin! Meillä ratkaisee ennen kaikkea asenne ja avoin, rento tekemisen meininki. Yliopiston arvot ovat ”luomme uutta”, ”kannamme vastuuta” ja ”onnistumme yhdessä”. Toisin sanoen, meille tärkeää työnantajana on kyky uudistua ja kehittää toimintaamme, huolehtia jokaisesta työyhteisössämme sekä kannustaa tukemaan toisiamme työssä ja onnistumaan siinä yhdessä. Haluaisitko sinä siis olla yksi meistä?

Palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja se täytetään sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän henkilöstön vaativuustasolle 11-12. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Kuinka hakea?

Haethan meille sähköisen järjestelmän kautta viimeistään 9.8.2024. Liitä hakemukseen myös CV ja motivaatiokirje. 

Lisätietoja

Jäikö jokin mietityttämään? Lisätietoja tehtävästä antaa CFO Pekka Riuttanen, p. +358 40 543 2707

Huomioithan että kesälomien vuoksi vastauksissa saattaa ilmetä viivettä.

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta Syksy 2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/300
Julkaistu 24.06.2024
Haku päättyy 09.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin