Palvelu- ja erillisyksiköt, Kerttu Saalasti Instituutti

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti etsii idearikasta ja aikaansaavaa 

KOULUTUSSUUNNITTELIJAA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Oulun yliopisto - uutta osaamista kouluttamassa. Olemme vetovoimainen opiskelu- ja työpaikka sekä koulutamme haluttuja osaajia yhteiskunnan tarpeisiin. Oulun yliopistolla on Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen valtakunnallinen tehtävä. Tehtävän toteuttamisesta vastaa Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti, joka kansainvälisenä toimijana tuottaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa ja verkkokoulutusta mikroyrittäjyyden sekä yrittäjyyttä edistävien tulevaisuuden tuotantoteknologioiden ja alueellisen erinomaisuuden näkökulmista.

Työtehtävät

Koulutussuunnittelijana olet jäsenenä kansainvälisessä asiantuntijayhteisössä. Yrittäjyyden, erityisesti mikroyrittäjyyden verkkokoulutuksen koulutussuunnittelijana tehtävääsi sisältyy mm. 

  • koulutuksen tuotteistusta tutkimusteemoista yhdessä koulutuspäällikön ja tutkimusjohtajien kanssa
  • Moodle-ympäristössä tapahtuvien verkkokoulutuksen ja digitaalisten opintokokonaisuuksien tuki
  • verkkokoulutusten kehittämiseen liittyvä kansallinen ja kansainvälinen benchmarkkaus
  • palautteiden koostaminen ja analysointi, tilastointiin liittyvät tehtävät
  • osallistut myös koulutuksen hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen
  • nettisivujen päivitystä, someviestinnän ja -markkinoinnin tehtäviä

Toimimme monipaikkaisesti ja virtuaalisesti. Varsinainen työpaikkasi sovitaan Ouluun tai Nivalaan. Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan.

Mitä tarjoamme?

  • Kokeneen tiimin tuen innostavassa työyhteisössä
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: liukuvat työajat, meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
  • Oulun yliopiston tarjoamat kattavat tukipalvelut mahdollistavat sinulle täyden keskittymisen ydinosaamiseesi ja sen laajentamiseen. 

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta
  • kokemusta koulutussuunnittelijan tehtävästä tai vastaavan osaamisen osoittamista
  • osoitettua verkkopedagogista ja tietoteknistä osaamista
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • kykyä työskennellä virtuaalitiimissä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti
  • vastuullista ja tavoitteellista toimintatapaa dynaamisen työyhteisön ja kumppaniverkoston jäsenenä
  • yhteistyökykyä ja ratkaisuhakuisuutta

Lisäksi katsomme eduksi:

  • kokemuksen tai tietämyksen yrittäjyydestä
  • kiinnostuksen mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen edistämiseen valtakunnallisella tasolla

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstö vaativuustasolle 9. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3500-3800 EUR/kk. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Tehtävässä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa.

Kuinka hakea?

Hakemukset liitteineen tulee jättää sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään sunnuntaina 25.8.2024. Hakemuksen tulee sisältää seuraavat liitteet:

1) Hakemus/ motivaatiokirje ja yhteystiedot

2) Ansioluettelo (CV)

3) Suosittelijoiden (2-4) yhteystiedot

Haastattelut järjestetään maanantaina 9.9.2024 Oulussa.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antavat

12.-16.8.2024 välisenä aikana koulutuspäällikkö Päivi Lohikoski, paivi.lohikoski@oulu.fi, 050 4769677

19.-23.8.2024 välisenä aikana kehittämispäällikkö Eija-Riitta Niinikoski, eija-riitta.niinikoski@oulu.fi, 0400 919310

12.-23.8.2024 välisenä aikana johtaja, professori Matti Muhos, matti.muhos@oulu.fi,  0400 407590

Katso myös www.oulu.fi/ksi

 

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 16.9.2024 tai sopimuksen mukaan
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/330
Yhteys
  • Eija-Riitta Niinikoski, 0400919310
  • Päivi Lohikoski, 0504769677
Julkaistu 05.08.2024
Haku päättyy 25.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin