Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopiston harjoittelukoulu

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa. 

Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta. 

Etsimme nyt Oulun normaalikoulun lukioon

Kouluvalmentajaa

määräaikaiseen työsuhteeseen seuraavasti:

  • 1.10.2024-31.12.2025

Työtehtävät

Tulet työskentelemään kouluvalmentajana toimivana projektisuunnittelijana Lukion pedagogisen tuen tiimi -hankkeessa Oulun normaalikoulun lukiossa. Kouluvalmentajan keskeinen työnkuva on toimia opinto-ohjaajan työparina ja huolehtia enemmän ja monipuolisempia tukitoimia tarvitsevista lukio-opiskelijoista. Kouluvalmentaja koordinoi näiden opiskelijoiden osalta pedagogisen tuen tiimiä, johon kuuluvat opinto-ohjaajan lisäksi erityisopettajat ja opiskelijaa opettavat aineenopettajat. Keskeinen yhteistyötaho kouluvalmentajalle on opiskeluhuolto.

Mitä tarjoamme?

Tehtävän vaatimukset

Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa kasvatusalalta. Katsomme ansioksi lukion opettajan pätevyyden ja kokemuksen lukion opinto-ohjaajan tehtävistä. Odotamme sinun olevan aloitteellinen, yhteistyökykyinen, ammatillisesti sitoutunut ja opinhaluinen. Omaat hyvät vuorovaikutustaidot ja sinulla on halu kehittää koulun toimintaa hankkeen tavoitteiden mukaisesti. Edellytämme myös hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito luetaan eduksi. Ansioksi luetaan hyvät tieto- ja viestintätekniset taidot.

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. 

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 1.10.2024 tai sopimuksen mukaan alkaen ja siihen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa, Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen muun henkilökunnan palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason 7 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti noin 2700-3000 e/kk.

Hakeminen

Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 4.9.2024 Hakemukseen tulee liittää ansioluttelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot. 

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Pasi Hieta, lukion rehtori p. 029 448 3773

Työsuhdemuoto Määräaikainen yli 6 kuukautta
Työsopimus päättyy 2025-12-31
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.10.2024
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/375
Yhteys
  • Pasi Hieta, 0294483773
Julkaistu 21.08.2024
Haku päättyy 04.09.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin