Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja jossa voit hyödyntää osaamistasi, kehittää itseäsi ja tehdä työtä, jolla on merkitystä. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000. Tervetuloa joukkoomme muuttamaan maailmaa!Â
Haemme Oulun yliopiston ICT-palveluihin tietojärjestelmätiimiin
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
ICT-palvelut on Oulun yliopiston palveluyksikkö, joka tuottaa ja kehittää IT-palveluita sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun henkilökunnalle ja opiskelijoille.Â
Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työsi sisältöön omien mielenkiintojesi ja osaamisesi perusteella. Työympäristömme mahdollistaa monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät. Uusien teknologioiden ja palveluiden käyttöönotto on osa organisaatiomme jatkuvaa toimintaa, mikä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden uuden oppimiseen.Â
Tehtäviisi kuuluu:
Työaikamme on vakaata ja säännöllistä. Tapaamme toimistolla tarpeen mukaan, ja intensiivisen arjen vastapainoksi ylläpidämme yhteishenkeä ja työssä jaksamista yhteisillä hengähdystauoilla. Meillä töitä ei tehdä yksin, vaan jaamme niin työt kuin vastuut yhdessä tiimin kesken ja sparraamme toisiamme yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Viestimme ja jaamme ajatuksia päivittäin Slackin ja Teamsin kautta. Kunnioitamme tietysti myös häiriöttömän työskentelyn hetkiä.Â
Olet työelämässä laaja-alaisesti kokemusta kerryttänyt asiantuntija, ja arvostamme myös tutkinnon kautta saavutettua osaamista. Sinulla on vahva arkkitehtuurillinen ymmärrys etenkin hybridipilviratkaisuista sekä roadmap-suunnittelusta.
Tärkeintä on, että sinulle on jo entuudestaan tuttua:
Lisäksi katsomme eduksi osaamisen seuraaviin liittyen:
Keskeistä työssäsi on aloitteellinen ratkaisuhakuisuus ja kyvykkyys toimia muiden ihmisten kanssa. Arvostamme hyviä kommunikointitaitoja. Tarvitset työssäsi sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista että suullista taitoa - vaikka työskentelemme suomeksi, on valtaosa dokumentaatiosta englanninkielistä.Â
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 6.11.2023 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 11. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti noin 4600-4800 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.Â
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 5.10.2023. Liitä mukaan hakemus ja CV.Â
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.Â
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä tietojärjestelmäpäällikkö Mira Tiilikaiseen sähköpostitse osoitteeseen mira.tiilikainen@oulu.fi tai puhelimitse numeroon 029 448 3106.
Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työn toivottu alkamispvm | 6.11.2023 |
Palkka | 4600-4800 |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2023/394 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 13.09.2023 |
Haku päättyy | 05.10.2023 |