Palvelu- ja erillisyksiköt, Strategian ja tiedepolitiikan yksikkö

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja jossa voit hyödyntää osaamistasi, kehittää itseäsi ja tehdä työtä, jolla on merkitystä. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000. Tervetuloa joukkoomme muuttamaan maailmaa! 

Haemme nyt Oulun yliopiston Strategian ja tiedepolitiikan yksikköön

Projektisuunnittelijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen syyskuun 2027 loppuun asti.

Projektisuunnittelijana työskentelet osana Eurooppa-yliopisto UNICin tiimiä ja Strategian ja tiedepolitiikan yksikköä. Tehtäväsi tavoitteena on edistää Eurooppa-yliopiston koulutus- ja tutkimusyhteistyötä sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta yhdessä kehittämispäällikön ja tiimin kanssa. Työ sisältää Eurooppa-yliopiston toimintojen koordinointia, tapaamisten ja tapahtumien järjestämistä sekä monipuolisesti viestintätehtäviä. Keskeisinä yhteistyökumppaneina ovat eri tiedekuntien ja yksiköiden edustajat sekä kansainväliset UNIC-kumppanit yhdeksästä eri maasta.

Työtehtävät

  • Eurooppa-yliopisto UNICin erilaisten tapaamisten ja tapahtumien suunnittelu, koordinaatio ja toteuttaminen
  • Palvelupyyntöihin vastaaminen ja yhteistyön koordinointi niin paikallisesti kuin kansainvälisesti
  • Sisällöntuotanto suomeksi ja englanniksi eri alustoille (intra, verkkosivut, sosiaalinen media)
  • Uutiskirjeiden ja mediatiedotteiden laatiminen sekä verkkosivujen päivittäminen
  • Tapahtumien markkinointi
  • Projektisuunnitelman etenemisen arviointi ja raportointi yhdessä kehittämispäällikön ja tukipalvelujen kanssa 

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa ja riittävää perehtyneisyyttä monialaisen tiedeyliopiston toimintaan
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Hyviä vuorovaikutus-, esiintymis-, yhteistyö- ja organisointitaitoja
  • Kokemusta erilaisten tapaamisten ja tapahtumien järjestämisestä
  • Monipuolista sisällöntuotannon osaamista (verkkosivut, intra, some)
  • Kokemusta työskentelystä monitieteisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä
  • Valmiutta matkustaa 4-6 kertaa vuodessa  

Lisäksi sinua auttaa:

  • Innostuneisuus ja tuntemus yliopistomaailmasta
  • Ymmärrys Eurooppa-yliopistokonseptista ja kansainvälisestä yhteistyöstä
  • Graafinen osaaminen ja Drupal-järjestelmän tuntemus
  • Kokemus mediatiedotteiden kirjoittamisesta
  • Kyky ja halu oppia uutta
  • Avoin kehittämisasenne

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen ja se täytetään sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävä päättyy 30.9.2027.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2900–3300 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 29.9.2023. Liitä mukaan hakemus ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun kasvokkain. Huomioithan, että haastattelut tapahtuvat torstaina 5.10. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: kehittämispäällikkö Henna Määttä henna.maatta@oulu.fi, p. 0405915506.

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työn toivottu alkamispvm sopimuksen mukaan mahdollisimman pian
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2023/400
Julkaistu 14.09.2023
Haku päättyy 29.09.2023
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin