Palvelu- ja erillisyksiköt, Tutkimus- ja projektipalvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja jossa voit hyödyntää osaamistasi, kehittää itseäsi ja tehdä työtä, jolla on merkitystä. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000. Tervetuloa joukkoomme muuttamaan maailmaa!

Etsimme Oulun yliopiston Tutkimus- ja projektipalvelut-yksikköön

Projektikoordinaattoria

mielenkiintoiseen ja monipuoliseen tehtävään Oulun yliopiston tutkimuksen tukipalveluihin.

Projektikoordinaattorina osallistut tutkimus- ja kehittämisrahoituksella rahoitettujen hankkeiden tukitoimintoihin. Keskeisimmät rahoittajat ovat EU:n puiteohjelma, rakennerahastot, Suomen akatemia sekä erilaiset kansainväliset rahoitusohjelmat ja säätiöt.

Tehtäviisi kuuluvat:

  • laajojen projektien (mm. EU-hankkeet) projektikoordinaattorina toimiminen
  • tutkijoiden ja tutkimusryhmien neuvominen täydentävällä rahoituksella toteutettavien projektien hallinnossa, koordinoinnissa, rahoitusehtojen noudattamisessa ja yliopiston projektihallintokäytänteissä.
  • osallistuminen tutkimusrahoitushakujen tukitoimintojen valmisteluun ja toteutukseen.

Vaadittu osaaminen ja kokemus:

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässäsi, odotamme sinulta:

  • Aiempaa kokemusta tutkimus- tai kehittämishankkeiden hallinnosta.
  • Ylempää korkeakoulututkintoa ja
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito
  • Hyvät kirjoittamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot

Lisäksi arvostamme:

  • Keskeisten tutkimusrahoitusinstrumenttien tuntemusta (esim. EU:n puiteohjelmarahoitus).
  • Oma-aloitteisuutta, joustavuutta, palveluhenkisyyttä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
  • Hyvät it-taidot katsotaan myös eduksi, sillä työtehtävään kuuluu eri sähköisten järjestelmien käyttöä.

Mitä me tarjoamme

  • Tutkimus- ja projektipalvelut on rautaisten ammattilaisten tiivis ja tehokas tiimi, joka tarjoaa tutkijoille tukea ja sparrausta tutkimusrahoituksen hakemisessa.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.4.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan ja siinä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun henkilöstön vaativuustasolle MV9.  Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuden aloittelevan työntekijän palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3300-3600€/kk.

Hakeminen ja lisätiedot

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 4.3.2024 (klo 23.59). Liitä hakemukseen myös CV ja motivaatiokirje.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Lisätietoja tehtävästä antaa arkipäivisin klo 8–16:

Tutkimus- ja projektipalvelujen johtaja Emma Pirilä, emma.pirila (at)oulu.fi, p. 050-3426428

Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työn toivottu alkamispvm 1.4.2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/60
Yhteys
  • Emma Maria Pirilä, 0503426428
Julkaistu 05.02.2024
Haku päättyy 04.03.2024
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin