Teknillinen tiedekunta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan

Dekaania.

Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta tuottaa kestäviä ratkaisuja ihmisten ja ympäristön hyväksi. Tutkimuksemme keskeisiä teemoja ovat luonnonvarojen vastuullinen käyttö, kestävät tuotantoprosessit ja materiaalit, luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät ympäristönäkökulmat, rakennetun ympäristön kestävä muutos sekä digitalisaation hyödyntäminen laaja-alaisesti. Erityisosaamistamme ovat pohjoisen ominaispiirteet. Koulutamme muutoksentekijöitä yhteiskunnan eri tehtäviin tekniikan, luonnontieteiden ja arkkitehtuurin koulutusaloilla.

Työtehtävät

Dekaanina johdat tiedekunnan toimintaa ja vastaat tiedekunnan tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Vastaat yliopiston strategian, henkilöstösuunnittelun ja budjetoinnin toteuttamisesta tiedekunnassa sekä tiedekunnan laadunhallinnasta. Dekaanina toimit tiedekuntahallituksen puheenjohtajana ja nimität tiedekunnan koulutustoimikunnan koulutuksen laadun ja kehittämisen tueksi. Päätät myös tiedekuntaa koskevista asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi.

Mitä tarjoamme? 

  • Kannustavan ja tukea antavan akateemisen ympäristön sitoutuneiden tutkijoiden, opettajien sekä muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön yhteisössä
  • Merkityksellisen työn ja arvopohjan, jossa uusiutuminen, vastuunkanto ja yhdessä tekemisen kulttuuri ovat vahvana perustana kaikessa toiminnassamme. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa
  • Monipuoliset työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Meillä on EU-komission antama HR Excellence in Research -tunnustus, joka on merkkinä panostuksesta tutkijoiden työolosuhteiden ja urien kehittämisestä.

Mitä etsimme? 

Oulun yliopiston johtosäännön mukaan dekaanin tulee olla tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tehtävien hoitamiseksi tarvittava koulutus, ammattitaito sekä johtamistaito.

Edellytämme sinulta

  • näyttöjä menestyksekkäästä tieteellisestä toiminnasta, mikä käytännössä tarkoittaa todettua professorin kelpoisuutta
  • vahvaa ja monipuolista johtamiskokemusta sekä innostavaa johtamisotetta
  • kykyä kehittää tiedekunnan toimintaa ja huolehtia henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja edistämisestä sekä hyödyntää tiedekunnan vahvuuksia tutkimuksessa ja koulutuksessa sekä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Palkkaus

Tehtävän kausi on johtosäännön mukaan 4 vuoden mittainen ja alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.8.2024.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 8-10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta, sekä hallintotehtäväpalkkiota. Palkka vastaavassa tehtävässä on tyypillisesti 8 000–11 000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.  

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, hae paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 7.4.2024. Liitä hakemukseen mukaan:

  1. Hakukirje, joka sisältää myös sinun näkemyksesi tiedekunnan edustamien tieteenalojen tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta (max. 2 sivua).
  2. CV
  3. Kuvaus omasta johtamiskokemuksesta ja johtamisperiaatteista (max. 1 sivu).

Valintamenettely etenee hakuajan päätyttyä kärkihakijoiden haastatteluilla sekä johtosäännön edellyttämällä tiedekuntahallituksen ja tiedekunnan johtoryhmän kuulemisella ennen rehtorin valintaesitystä Oulun yliopiston hallitukselle. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Lisätietoja  

Lisätietoja tehtävästä antaa tiedekunnasta vastaava vastuuvararehtori Arto Maaninen ma-to klo 16-18: arto.maaninen@oulu.fi, +358407463117.

Työsuhdemuoto Määräaikainen yli 6 kuukautta
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta Viimeistään 1.8.24
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/118
Julkaistu 13.03.2024
Haku päättyy 07.04.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin