Palvelu- ja erillisyksiköt, Koulutuspalvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Koulutuspalveluihin

Koulutusassistenttia

määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 12.8.2024 - 31.7.2025.

Tehtävä sijoittuu koulutuspalveluissa Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan sekä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun lähipalvelutiimiin. Tehtävät kohdentuvat Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun.

Työtehtävät

  • osana koulutuksen lähipalvelutiimiä autat Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkinto-ohjelmia menestymään koulutustehtävässään
  • opiskelijoiden neuvonta ja asiakaspalvelu opintojen alusta aina valmistumisvaiheeseen saakka
  • opetusta ja opiskelua koskevien tietojen ylläpito Peppi-järjestelmässä
  • avustaminen lukujärjestystyössä ja opiskelijavalintojen toteuttamisessa sekä lukuvuosimaksujen ja apurahojen hallinnoinnissa
  • sähköisen tenttipalvelun (exam) valvontatehtävät
  • tehtäviisi saattaa sisältyä myös muita koulutuksen tukipalvelutehtäviä

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 20 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta/Odotamme sinulta:

  • soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa tai vastaava koulutusta
  • sujuvaa suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa
  • itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta
  • hyviä työn organisoinnin sekä ajanhallinnan taitoja
  • yhteistyökykyä ja tiimityötaitoja
  • hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä koulutuksen keskeisten tietojärjestelmien käyttötaitoa
  • aktiivista asiakaspalveluasennetta, kehittämismyönteistä työotetta sekä innokkuutta oppia uusia asioita

Lisäksi katsomme eduksi:

  • yliopistokoulutuksen ja opiskelun tukipalveluiden sekä eri asiakasryhmien tuntemus
  • kokemuksen koulutuksen tukipalvelutehtävistä sekä sähköisestä asioinnista
  • työkokemuksen asiakaspalvelutehtävistä

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 12.08.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 31.07.2025.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Tyypillisesti uuden aloittelevan työntekijän palkka vastaavissa tehtävissä on noin 2600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan koeaikaa, joka on korkeintaan puolet määräaikaisen työsuhteen pituudesta.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 15.05.2024. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: koulutuspalvelupäällikkö, Merja Peurasaari, merja.peurasaari (at) oulu.fi, p. 0294 48 7451

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 12.8.2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/229
Yhteys
  • Merja Peurasaari, 040-7202269
Julkaistu 30.04.2024
Haku päättyy 15.05.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin