Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oppiminen ja oppimisprosessit

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan

Yliopisto-opettajaa, liikuntakasvatukseen

Työtehtävät

Yliopisto-opettajana tehtäväsi on osallistua tiedekunnan perustutkinto-opetukseen ja opiskelijoiden ohjaukseen. Tehtäviisi kuuluu yliopistoyhteisölliset tehtävät sekä opetussuunnitelmatyö yhdessä muiden tiedekunnan henkilöiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu yhteistyö Oulun kaupungin liikunta-, varhaiskasvatus- ja opetustoimen sekä tilapalveluiden kanssa. Yliopisto-opettajana toimit opettajankoulutuksen liikuntakasvatuksen opettajana pääasiallisesti varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelmassa.

Mitä tarjoamme? 

Mitä etsimme? 

Onnistuaksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Kasvatusalan ylempää korkeakoulututkintoa
  • Liikunnan aineopintoja
  • Hyvää opetustaitoa ja kykyä antaa opetusta monipuolisesti erilaisissa liikuntaympäristöissä mm. telinevoimistelusalissa ja jäällä, mikä voidaan osoittaa opetusportfoliolla 
  • Sujuvaa kirjallista ja suullista suomen sekä englannin kielen taitoa
  • Monipuolisia tietotekniikka ja teknologisia taitoja sekä vuorovaikutustaitoja
  • Erityisesti arvostetaan varhaiskasvatuksen liikuntakasvatuksen tehtäväalueen tuntemusta ja osaamista, liikuntapedagogista koulutusta ja taitoa tuottaa oppimateriaalia 

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Tohtorin tutkinnon
  • Moodle-oppimisalustan tuntemuksen
  • Kokemuksen varhaiskasvatuksen opettajan työstä
  • Kiinnostuksen monipuolisiin työtehtäviin

Palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 19.8.2024–31.7.2027 tai (sopimuksen mukaan). Tehtävässä on 80 % työaika. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle OV04/OV05. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2500-3000 €/kk (80% työajalla).

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 26.5.2024. Liitä mukaan:

  • Hakemus
  • CV sisältäen julkaisuluettelon
  • Opetusportfolio (max. 3 sivua), jossa toivotaan noudatettavan alla olevaa sisältöjäsennystä
  • Muut mahdolliset liitteet, joilla haluat osoittaa kelpoisuutesi tehtävään

OPETUSPORTFOLION SISÄLTÖJÄSENNYS

Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana opetusta ohjaava tausta-ajattelu, opetuksen henkilökohtainen tausta-ajatus; miten tämä näkyy opetustyössä? Kuvailu itsestä opettajan ja opetustyön tekijänä. Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus ja opetuksen kehittäminen Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö Oman opetusosaamisen ylläpitäminen Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet) Opetuksen kehittämisen visio tekijä kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esim. suhteessa laitoksen opetusohjelmaan

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Haastattelut ja opetusnäytteet järjestetään viikolla 22. Opetustaito arvioidaan opetusnäytteellä. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana. Valitun henkilön tulee olla valmistunut vähintään kasvatusalan ylempään korkeakoulututkintoon ennen työsuhteen alkua

Lisätietoja  

Lisätietoja yliopistonlehtori Susanna Takalo, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oppiminen ja oppimisprosessit -tutkimusyksikkö, susanna.takalo@oulu.fi / 040–6736777 to 16.5.2024 klo 8–10

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Osa-aikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 80%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/233
Julkaistu 06.05.2024
Haku päättyy 26.05.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin