Teknillinen tiedekunta, Kuitu- ja partikkelitekniikka

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Etsimme nyt

Tutkijatohtoria lasin liukenemisen, silikaattimateriaalien, sementtien ja pintakemian alalta

mukaan Teknillisen tiedekunnan Kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksikköön.

Oulun yliopisto on yksi Suomen suurimmista ja monitieteisimmistä yliopistoista. Luomme uutta tietoa ja innovaatioita, jotka auttavat ratkaisemaan maailmanlaajuisia haasteita. Tarjoamme sinulle kansainvälisen ja inspiroivan työympäristön, jossa sinulla on vastuuta ja voit hyödyntää taitojasi, kehittyä ja tehdä merkityksellistä työtä. Joustava ja perheystävällinen työpaikkamme tekee työn ja vapaa-ajan tasapainottamisen helpoksi. Oulun yliopisto kuuluu maailman parhaimman 3 %:n joukkoon yliopistoista.

 

Liityt Kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksiköön, jossa on menestyksekäs ja yksi maailman johtavista tutkimusryhmä teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisen ja vähähiilisten sementtien alalla. Monikulttuurinen tutkimusryhmämme koostuu 50 henkilöstä; 3 professoria, 15 tohtoria ja 24 väitöskirjatutkijaa. Meillä on avoin ja kannustava työilmapiiri sekä merkittävä kokemus kilpailukykyisen rahoituksen houkuttelemisessa, mukaan lukien Horizon Europe ja Suomen Akatemian ohjelmat.

 

Työtehtävästä

Etsimme nyt lahjakasta, innovatiivista ja motivoitunutta

 

Tutkijatohtoria

 

2 vuoden määräaikaiseen tehtävään, jossa myös mahdollista jatkaa.

Tehtävä on osa Suomen Akatemian projektia " Advanced modification and characterization of the mineral residue surface-liquid interface (MINSURF)". Projekti liittyy uusien vähähiilisten sementtien kehittämiseen ja epäorgaanisten silikaattisivuvirtojen hyödyntämiseen. Tutkimuksesi keskittyy silikaattimateriaalien liukenemiskemiaan ja orgaanisten ligandien ja silikaattipintojen vuorovaikutukseen. Tehtävänäsi on suorittaa monitieteistä tutkimusta huippuluokan analyysitekniikoilla, mukaan lukien laboratoriotyö, epäorgaanisten materiaalien analyysit ja uusien kokeellisten asetelmien kehittäminen lasin ja mineraalien liukenemisen tutkimiseen.

Suoritat tutkimustyötä tutkimusryhmässä ja julkaiset tutkimustuloksia johtavissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä.

 

Mitä odotamme

  • Etsimme tiimipelaajaa, jolla on vahvat tutkimustaidot
  • Vahvaa kokemusta lasin ja mineraalien liukenemistutkimuksista
  • Kokemusta pinta-analyysitekniikoista
  • Kokemusta synkrotronipohjaisista tekniikoista
  • Tohtorin tutkinto materiaalitieteestä, kemiasta, fysiikasta tai muulta relevantilta alalta
  • Erinomainen englannin kielen taito suullisesti ja kirjallisesti

Tieteelliset julkaisut, opinnäytetöiden ohjaus, aktiivisuus tiedeyhteisössä ja käytännön tuntemus alasta ovat valintakriteerejä.

 

Arvostamme myös

  • Suomen kielen taitoa
  • Kokemusta termodynaamisesta mallinnuksesta ja synkrotronimenetelmistä
  • Kokemusta lasin valmistuksesta

 

Mitä tarjoamme?

  • Tulet osaksi erittäin lahjakasta tutkimusryhmää, joka työskentelee strategisesti ja globaalisti merkittävällä tutkimusalueella.
  • Saat tukea tiimiltäsi ja ohjaajaltasi, jotta voit menestyä tutkimuksessasi.
  • Hyvinvointietu ePassi kattaa urheilun, kulttuurin ja hyvinvoinnin. Lue lisää muista henkilöstöeduistamme täältä.
  • Suuren organisaation kehittymis- ja uramahdollisuudet.
  • Meillä on HR Excellence in Research -laatutunnustus, joka on Euroopan komission myöntämä tunnustus tutkijoiden työolojen ja urien kehittämisestä.
  • Tehtävä, jolla on merkitystä, ja työpaikka, joka edistää joustavuutta ja työn ja yksityiselämän tasapainoa. Lue lisää työskentelystä meillä.
  • Buddy-ohjelmamme ja Puoliso-verkostomme tukevat sinua ja läheisiäsi asettumaan Ouluun.
  • Suomi on yksi maailman elinkelpoisimmista maista, jossa on korkea elämänlaatu, turvallisuus, erinomainen koulutusjärjestelmä ja kilpailukykyinen talous. Lue lisää elämästä Oulussa.

 

Palkka

Tehtävä on määräaikainen

 

2 vuodeksi 1.2.2024 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Palkka perustuu yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasojen 5 ja 6 mukaisiin palkkatasoihin. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuva palkanosa (enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta). Aloituspalkka on noin 3600-4200 € kuukaudessa (ennen veroja). Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Kuinka hakea?

Kiinnostuitko? Jos kyllä, hae viimeistään 15.1.2024 (23:59 Suomen paikallista aikaa) rekrytointijärjestelmämme kautta.

Hakemuksen tulee olla kirjoitettu englanniksi ja sisältää seuraavat liitteet:

  • Akateemiset todistukset ja opintosuoritusotteet (englanniksi)
  • Yksityiskohtainen CV ja luettelo tieteellisistä julkaisuista
  • Motivaatiokirje (englanniksi)
  • Kaksi suosituskirjettä
  • Jos ei äidinkielenä, englannin kielen todistus

 

Kelpoisuusvaatimukset täyttävät ja tehtävän kannalta parhaat hakijat kutsutaan haastatteluun paikan päällä tai etäyhteydellä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valintaprosessin etenemisestä.

 

Yhteystiedot

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä apulaisprofessori Juho Yliniemi, juho.yliniemi@oulu.fi.

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/236
Yhteys
  • Juho Yliniemi
Julkaistu 14.05.2024
Haku päättyy 15.06.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin