Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Lisäksi järjestämme perusopetukseen valmistavaa opetusta. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan
Lehtorina tehtävänäsi on opettaa lukion ja perusopetuksen opetussuunnitelmien mukaan sekä ohjata aineenopettajaopiskelijoita pääaineissaan. Tehtävään kuuluu vastuu opetusryhmästä, luokanvalvojana/ ryhmänohjaajana toimiminen sekä valmius opettaa vieraalla kielellä. Oman työn ja osaamisen kehittäminen sekä erilaisten sidosryhmien, yhteistyötahojen ja verkostojen kanssa toimiminen kuuluvat tehtävään. Tehtävässä edellytetään kykyä toimia eri kulttuuritaustaisten oppilaiden/ opiskelijoiden kanssa, kokemusta opettajan työstä, syvällistä aineenhallintaa sekä kykyä hallita suurtakin ryhmää. Lukiossa toimivan lehtorin tehtävään kuuluu myös ylioppilaskirjoitusten valvontaan ja tarkastamiseen liittyvä työ.
Tehtävässä edellytetään aineenopettajan pätevyyttä sekä hyvää opetustaitoa ja kahden vuoden päätoimista opettajakokemusta opettajaksi valmistumisen jälkeen.
Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan alkaen ja siihen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen harjoittelukoulujen palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason 6 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4100-4600 euroa kuukaudessa.
Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 18.6.2024. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot.
Apulaisrehtori, Leena Vaaraniemi, leena.vaaraniemi@oulu.fi, p. 029 448 3815, virka-aikana
Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100 |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/272 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 04.06.2024 |
Haku päättyy | 18.06.24 23.59.59 |