Palvelu- ja erillisyksiköt, Laki, sopimus ja hankinnat

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston johto ja palvelut -yksikköön lakiasioiden tiimiin

Tietosuojalakimiestä

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Tarjoamme mielenkiintoisen, itsenäisen ja vastuullisen tehtävän tiedeyhteisön ytimessä ja osana lakiasioiden joukkuetta. Meitä yhdistävät monipuolinen asiantuntemus, aktiivinen tiedon jakaminen ja mainio työilmapiiri. Täydennät 8 henkistä lakitiimiämme, jossa saat sekä vastuuta, että yhteisöllistä tukea. Panostamme tehtäviisi perehdyttämiseen, etkä jää yksin tehtäviesi hoitamisessa. Yhdessä olemme aina vahvempia.

 

Työtehtävät

  • Henkilötietojen käsittelyyn liittyvien sopimusten valmistelu
  • Tutkimusprojekteihin liittyvä juridinen neuvonta
  • Tietosuojaan liittyvien prosessien sekä dokumentoinnin kehittäminen
  • tietosuojavastaavan sijaisena toimiminen

Tietosuojalakimiehenä työskentelet tiiviisti yhdessä yliopiston tietosuojavastaavan sekä tietosuojatukihenkilöiden verkoston kanssa. Lakiasioiden tiimi vastaa myös muiden oikeudellisten asioiden hoidosta erityisesti, kun ne liittyvät yliopiston tutkimukseen, koulutukseen tai yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Tehtävää ei voi meillä hoitaa täysin etätyönä.

 

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 8 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

 

Ketä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa oikeustieteen alalta (OTK,OTM)
  • Kokemusta tietosuojajuridiikasta
  • Neuvottelu- ja yhteistyötaitoja, joita tarvitsemme päivittäin
  • Oman työsi organisointikykyä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista
  • Erinomaisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja ja itsenäistä työskentelyotetta
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa, sekä kykyä kouluttaa organisaation henkilöstöä molemmilla kielillä

Lisäksi sinua auttaa:

  • Kokemus tai kiinnostus sopimus-, tekoäly- data-, ja teknologiajuridiikaa kohtaan.
  • Aikaisempi kokemus julkisuuslain soveltamisesta
  • Tietosuojaa koskevan erityislainsäädännön tuntemus

Rekrytoinnissa huomioidaan henkilön kiinnostus ja soveltuvuus sekä tehtävään että työyhteisöön. Ryhmähenkemme on timanttia ja positiivisen työilmapiirin säilyttäminen on meille keskeinen tavoite. Jos koet tämän tavoitteen tärkeäksi, voit juuri sinä olla etsimämme yhdeksäs jäsen mainioon lakitiimiimme.  Älä siis epäröi hakea, mikäli mielenkiintosi heräsi. Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen.

 

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.10.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 11. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloituspalkka vastaavassa tehtävässä on tyypillisesti 4800–5000 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.08.2024. Liitä mukaan hakemus ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

 

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Otathan yhteyttä.

Hallintojohtaja, Essi Kiuru, p. 050 447 7595 (tavoitettavissa 12.8. klo 12–15 sekä 13.8. klo 12–15)

Tietosuojavastaava, Jenny Mattila, p. 050 3287883 (tavoitettavissa 22.8. klo 12–15 sekä 27.8. klo 9–12)

Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.10.2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/285
Julkaistu 01.08.2024
Haku päättyy 31.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin