Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opintopalveluihin
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Koulutussuunnittelijana työskentelet osana lääketieteellisen tiedekunnan opintopalveluita. Tiedekunnan opintopalveluiden tehtävänä on tukea koulutuksen järjestämistä. Tiimissä toimit tiiviissä yhteistyössä useiden eri sidosryhmien kanssa. Tehtäviisi kuuluu peruskoulutuksen (terveystieteet) ja ammatillisen jatkokoulutuksen (erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutus, yleislääketieteen erityiskoulutus, lisäkoulutusohjelmat) koulutussuunnittelijan tehtävät.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.11.2024 alkaen.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3400–3600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.10.2024. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun ensisijaisesti kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: Koulutuspäällikkö Piia Rantakokko, piia.rantakokko@oulu.fi, 050 3622 856
Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 1.11.2024 |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/469 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 30.09.2024 |
Haku päättyy | 16.10.2024 |