Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan Psykologian yksikköön
Väitöskirjatutkijana työskentelet monitieteisessä tutkimusprojektissa, jossa selvitetään psykososiaalisten tekijöiden, kuten optimismin, itsemyötätunnon ja sosiaalisen tuen merkitystä ylipainon kehittymisessä. Projektissa käytetään Pohjois-Suomen syntymäkohortti -86 aineistoa. Aineisto on laaja ja siinä on seurattu samoja henkilöitä yli usean vuosikymmenen.
Väitöskirjatutkijan työnkuvaan kuuluu tutkimusartikkeleiden kirjoittaminen projektin vetäjän kanssa sovituista aiheista englanniksi. Väitöskirjatutkija analysoi aineistoa kvantitatiivisillä pitkittäisaineistoon soveltuvilla menetelmillä (esim. regressioanalyysi). Tutkimukset julkaistaan korkeatasoisissa kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Väitöskirjatutkija kirjoittaa artikkelit yhdessä projektin vetäjän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tehtävä voi sisältää vähäisessä määrin erilaisia projektia tukevia avustavia tehtäviä ja opetukseen liittyviä tehtäviä.
Väitöskirjan tavoiteaika on kolme – neljä vuotta. Väitöskirjatutkija hakee väitöskirjalleen jatkorahoitusta (apurahoja) ohjaajien avustuksella myös itse.
Väitöskirjatutkijalta edellytetään
Lisäksi eduksi katsotaan:
Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen 1.2.2025 – 31.10.2025. Aloituspäivästä on mahdollista neuvotella, mutta toivomme aloitusta mahdollisimman pian helmikuun alussa. Työsuhteeseen sovelletaan koeaikaa, joka on korkeintaan puolet työsuhteen kestosta. Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasojen 2 – 4 mukaisesti. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on korkeintaan 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Tyypillisesti aloittavan väitöskirjatutkijan palkka on n. 2500-2700 €.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.12.2024. Liitä mukaan:
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä psykologian professori, Mirka Hintsanen, mirka.hintsanen@oulu.fi +358 50 569 5243
Työsuhdemuoto | Määräaikainen yli 6 kuukautta |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 1.2.2025 |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100 % |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/650 |
Julkaistu | 28.11.2024 |
Haku päättyy | 31.12.2024 |