Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, Langattoman tietoliikenteen keskus

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 19000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaan

Verkko- ja tietoliikenneasiantuntijaa

liittymään Oulun yliopiston 6G Testikeskukseen (6G Test Center), joka toimii osana kansainvälistä NATO DIANA -verkostoa ja 6G Flagship -ekosysteemiä. 6G Testikeskus tarjoaa puolustus- ja turvallisuussektorille huipputason tutkimus-, testaus- ja validointipalveluita. Keskuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää ja testata kaksoiskäyttöteknologioita (dual-use technologies) yhdistäen 5G/6G-, tekoäly- ja ohjelmistopohjaisia ratkaisuja sekä mahdollistaa testauksen realistisissa, myös arktisissa ja haastavissa käyttöympäristöissä.

Työtehtävät

Työskentelet osana Oulun yliopiston 6G Testikeskuksen asiantuntijatiimiä kansainvälisessä tutkimus-, kehitys- ja testausympäristössä. Osallistut NATO DIANA -innovaatioiden testaukseen ja validointiin, tutkimus- ja kehityshankkeisiin sekä teknologiaratkaisujen käyttöönottoon ja kehittämiseen.

Tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisesti erilaisten tietoliikenne-, viestintä- ja verkkojärjestelmien parissa sekä osallistumaan uusien teknologioiden arviointiin, integrointiin ja testaamiseen vaativissa käyttöympäristöissä.

Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi:

  • tietoliikenne- ja viestintäjärjestelmien suunnittelu, käyttöönotto ja ylläpito
  • verkkojen ja järjestelmien testaus, validointi ja suorituskyvyn arviointi
  • uusien teknologioiden, palveluiden ja ratkaisujen integrointi testausympäristöihin
  • tietoturvallisten ja toimintavarmojen ratkaisujen kehittäminen
  • tutkimus- ja kehityshankkeiden tekninen toteutus
  • asiakas- ja demonstraatioympäristöjen suunnittelu ja toteutus
  • yhteistyö yritysten, viranomaisten, puolustussektorin toimijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden kanssa
  • osallistuminen kansallisiin ja kansainvälisiin kehitys- ja innovaatiohankkeisiin

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi tehtävässä, edellytämme sinulta:

  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. tietotekniikka, tietoliikenne, sähkötekniikka)
  • Kokemusta tietoliikenne-, radio- tai verkkojärjestelmistä
  • Ymmärrystä IP-verkoista, tietoliikennearkkitehtuureista ja tietoturvasta
  • Kyky itsenäiseen työskentelyyn sekä ongelmanratkaisuun
  • Hyvä englannin kielen taito
  • Vähintään suomen peruskielitaito

Lisäksi, katsomme eduksi kokemuksen esimerkiksi:

  • 4G/5G/6G-verkoista
  • Radioverkkojen, mobiiliverkkojen tai kriittisen viestinnän ratkaisuista
  • Virtualisointi-, cloud- tai ohjelmistopohjaisista verkkoratkaisuista
  • Testaus-, laboratorio- tai kenttäympäristöistä
  • Automaatiosta ja orkestroinnista (esim. Kubernetes)
  • Viranomais-, turvallisuus- tai puolustusalan toimintaympäristöistä,
  • Open RAN-, taktisten verkkojen tai muiden kehittyneiden tietoliikennejärjestelmien parissa työskentelystä

Ennen kaikkea etsimme motivoitunutta tietoliikenne-, viestintä- tai verkkojärjestelmien osaajaa, jolla on aitoa kiinnostusta oman osaamisen soveltamiseen 6G-Testikeskuksen toimintaympäristössä.

Tehtävä voi vaatia turvallisuusselvitystä ja EU-maan kansalaisuutta yhteistyökumppaneiden puolelta.

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.10.2026 (tai sopimuksen mukaan) – 31.12.2027.

Nimikkeesi tulee olemaan asiantuntija. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8-9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3500-4200 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.8.2026.

Liitä mukaan

  • Hakemuskirje
  • CV 

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. 

Pyrimme järjestämään haastattelut elokuun loppupuolella. 

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä:

Tutkimusjohtaja Hannu Nikurautio (hannu.nikurautio@oulu.fi, +358407290653).
Tavoitettavissa viikot 27–28.

Tutkimusjohtaja Tuomo Hänninen (+358505758340).
Tavoitettavissa viikot 33–34 puhelimitse.

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsopimus päättyy 2027-12-31
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2026/414
Julkaistu 24.06.2026
Haku päättyy 16.08.2026
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin