Humanistinen tiedekunta, Logopedia

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan logopedian tutkimusyksikköön

kahta logopedian yliopisto-opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2025 alkaen.

Logopedian tutkimusyksikkö kuuluu humanistiseen tiedekuntaan. Logopedian tutkimusyksikössä on tällä hetkellä kaksi professoria ja neljä yliopistonlehtoria sekä kolme yliopisto-opettajaa. Kaikki tutkinto-ohjelman logopedian opetuksesta vastaavat henkilöt ovat laillistettuja puheterapeutteja. Katso lisätietoa yksiköstämme sivulta Logopedia | Oulun yliopisto.

Logopedian koulutus on menestynyt erittäin hyvin opetuksen laadun arvioinneissa. Yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa on aktiivista. Logopedian koulutus on vahvasti työelämälähtöistä. Logopedian tutkimusyksikön tutkimus on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä tutkimuksen arvioinneissa. Tällä hetkellä tutkimus keskittyy neljän monitieteellisen teeman alle:

  • puheen ja kielen taidot ja niiden häiriöt elämänkaaren eri vaiheissa
  • sosiaalinen kommunikaatio ja sen vaikeudet
  • kuulo, puheen havaitseminen ja kuulotiedon käsittely – toiminnot ja vaikeudet
  • puheen, kielen ja kommunikoinnin kuntoutus ja sen vaikuttavuus.

 

Työtehtävät

Yliopisto-opettajana suunnittelet, kehität ja toteutat logopedian opetusta sekä koordinoit aine- ja syventäviin opintoihin liittyviä harjoittelujaksoja yhdessä muun henkilöstön kanssa. Koulutuksen lisäksi toimenkuvaasi kuuluu tutkimus- ja julkaisutoiminta mukaan lukien mahdolliset omat tohtoriopinnot, mikäli sinulla ei ole tohtorin tutkintoa. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu hallinnollisia tehtäviä. Tehtävistä sovitaan 1 612 tunnin kokonaistyöajan puitteissa.

 

Mitä tarjoamme?

  • Työympäristön, jossa sinuun luotetaan ja jossa voit hyödyntää osaamistasi ja kehittää itseäsi sekä tehdä työtä, jolla on merkitystä.
  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta työyhteisöltä Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet asiantuntijuutesi karttuessa.
  • Joustavan, perhemyönteisen ja henkilöstön hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin, jotta sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen.
  • Arvopohjan, jossa uusiutuminen, vastuunkanto ja yhdessä tekemisen kulttuuri ovat vahvana perustana kaikessa toiminnassamme.

 

Mitä odotamme sinulta?

Yliopisto-opettajan tehtävä edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja Suomessa laillistetun puheterapeutin pätevyyttä. Tehtävään valittavalta odotetaan hyvää opetustaitoa, joka osoitetaan portfoliolla ja mahdollisella opetusnäytteellä. Hakijoiden ansioita arvioitaessa otetaan huomioon perehtyneisyys tehtäväalaan, opetuskokemus, tutkimus- ja julkaisutoiminta, kokemus puheterapeutin työstä, pedagoginen koulutus, taito käyttää ja tuottaa erilaisia opetusmateriaaleja, perehtyneisyys opetusteknologioiden käyttöön sekä muut opetus- ja tutkimustehtävissä saavutetut ansiot.

 

Palkkaus

Yliopisto-opettajan tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuusasteikon tasolle OV4–OV5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on korkeintaan 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti noin 3200–3900 €/kk. Työsuhteeseen sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Kuinka hakea?

Hakemus tulee jättää viimeistään 31.8.2024 sähköisellä hakulomakkeella. Liitä mukaan:

1) Saatekirje (sisältäen motivaation ja soveltuvuuden tehtävään; enintään kahden sivun pituinen)

2) Lyhyt ansioluettelo (korkeintaan 3 sivua; TENKin ohjeen mukaan jäsenneltynä)

3) Julkaisuluettelo (Suomen Akatemian ohjeen mukaan jäsenneltynä)

4) Opetusportfolio tai vastaava selvitys. Opetustaito arvioidaan portfolion ja mahdollisen opetusnäytteen perusteella. Portfoliossa tai selvityksessä toivotaan noudatettavaksi alla olevaa jäsennystä.

5) Muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa valintaan.

 

Lisätietoa

Logopedian tutkimusyksikön johtaja Taina Välimaa, +358 294 483396, taina.valimaa(at)oulu.fi

Humanistisen tiedekunnan dekaani Paula Rossi, +358 294 483403, paula.rossi(at)oulu.fi

 

OPETUSPORTFOLION SISÄLTÖJÄSENNYS

  1. Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana

- opetusta ohjaava tausta-ajattelu, opetuksen henkilökohtainen tausta-ajatus; miten tämä näkyy opetustyössä? Kuvailu itsestä opettajana ja opetustyön tekijänä.

  1. Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus ja opetuksen kehittäminen
  2. Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö
  3. Oman opetusosaamisen ylläpitäminen
  4. Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet)
  5. Opetuksen kehittämisen visio

- tekijä kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esim. suhteessa logopedian opetussuunnitelmaan.

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 2
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/286
Yhteys
  • Taina Tuulikki Välimaa
Julkaistu 20.06.2024
Haku päättyy 31.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin