Palvelu- ja erillisyksiköt, Rehtoraatti

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Kansainvälisten asioiden toimistoon

Kansainvälisten asioiden johtajaa

vastaamaan yliopiston kansainvälistymisen kokonaisuuden strategisesta suunnasta, kehityksestä ja yhteensovittamisesta. Kansainvälisyys on yksi Oulun yliopiston strategisista painopisteistä, ja kehitämme toimintaamme määrätietoisesti vahvistaaksemme rooliamme kansainvälisenä tiedeyhteisönä.

Kansainvälisten asioiden toimisto vastaa Oulun yliopiston kansainvälistymisen strategisesta kehittämisestä ja koordinoinnista. Asiantuntijatiimi tukee tiedekuntia ja johtoa koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyteen liittyvissä teemoissa sekä yliopistotasoisessa kumppanuusyhteistyössä ja vaikuttamistyössä. Tiimissä koordinoidaan eurooppalaisen yliopisto UNIC:in yhteistyötä ja kansainvälistymisen tiedolla johtamista.

Työtehtävät

Kansainvälisten asioiden johtajana toimit keskeisessä roolissa yliopiston strategisen kehityksen edistäjänä. Johdat yliopiston kansainvälistä toimintaa yhteistyössä tiedekuntien, erillisyksiköiden, yliopistopalveluiden ja yliopiston johdon kanssa.

Tehtävä on uusi ja se tarjoaa mahdollisuuden rakentaa ja vakiinnuttaa kansainvälisten asioiden toimiston roolia osana yliopiston johtamisjärjestelmää.

Tehtävän keskeiset vastuut

  • Johdat ja kehität yliopiston kansainvälisten asioiden yliopistotasoista kokonaisuutta, sen strategisia linjauksia ja toimeenpanoa.
  • Yhteensovitat kansainvälistymisen kokonaisuuden koulutuksen, tutkimuksen, yhteistyösuhteiden ja palveluprosessien kanssa yhteistyössä tiedekuntien sekä muiden yksiköiden kanssa.
  • Johdat yliopistotasoisen kansainvälisten asioiden ohjausryhmän toimintaa.
  • Toimit kansainvälisten asioiden asiantuntijatiimin esihenkilönä sekä vastaat toimiston taloudellisesta ja operatiivisesta johtamisesta.
  • Kehität kansainvälisten asioiden raportointia ja tiedolla johtamista osana yliopiston strategista päätöksentekoa.
  • Osallistut eurooppalaisen yliopistoallianssin UNIC:in toimintaan ja kehittämiseen.
  • Tuet yliopiston johtoa kansainvälisyyteen liittyvässä alueellisessa, kansallisessa ja kansainvälisessä vaikuttamistyössä sekä verkostoyhteistyössä.

Mitä etsimme?

Odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. 
  • Kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta tai vaativista strategisista kehittämistehtävistä kansainvälisessä toimintaympäristössä.
  • Kykyä johtaa pitkäjänteistä, yliopistotasoista strategista kehittämistä ja hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.
  • Erinomaisia vuorovaikutus-, esiintymis- ja yhteistyötaitoja.
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa. 

Katsomme eduksi:

  • Tohtorin tutkinnon
  • Muun kielitaidon
  • Kokemuksen kansainvälisestä tutkimus- ja hankeyhteistyöstä

Tarjoamme sinulle

  • Strategisesti merkittävän ja näkyvän johtajatehtävän, jossa vaikutat koko yliopiston kansainvälisyyden suuntaan.
  • Mahdollisuuden rakentaa ja kehittää uutta toimintamallia yliopiston kansainvälisyyden johtamiseen.
  • Dynaamisen toimintaympäristön ja laajat kansainväliset verkostot.
  • Osaavan ja motivoituneen asiantuntijatiimin tuen.
  • Tehtävä tarjoaa poikkeuksellisen näköalapaikan suomalaisen yliopistokentän kansainväliseen kehittämiseen.
  • Arktista asennetta.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa sopimuksen mukaan.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 13. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkkaus tehtävän alkaessa on noin 6500-6800 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 12.4.2026. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Haastattelun lisäksi rekrytointiprosessissa voidaan hyödyntää soveltuvuusarviointia.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa yhteistyösuhteiden vararehtori Petteri Alahuhta
petteri.alahuhta@oulu.fi | p. +358294484078

Puhelimitse tavoitat parhaiten:

30.3. Klo 10–11

2.4. Klo 10–11

Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2026/251
Yhteys
  • Petteri Alahuhta, +358294484078
Julkaistu 24.03.2026
Haku päättyy 12.04.2026

Takaisin avoimiin työpaikkoihin