Teknillinen tiedekunta, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikka

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Teknilliseen tiedekuntaan, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikköön

Kenttämestaria

määräaikaiseen viiden (5) vuoden työsuhteeseen työskentelemään yksikköömme avustaviin työtehtäviin kokeellisissa, maasto- sekä laboratoriotyötehtävissä osana tutkimushankkeita ja opetustehtäviä. Työtehtävät painottuvat etenkin kenttätyöhön eri maastokohteissa.  

Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikön tutkimustoiminta on voimakkaasti laajentunut ja kehittynyt vuosien aikana. Yksikössä työskentelee yli 100 tutkijaa ja muuta henkilökuntaa. Henkilökunnasta merkittävä osa on opiskelijoita, jotka suorittavat perustutkintoa osana työtehtäviään sekä kansainvälisiä jatkokoulutettavia ja tutkijatohtoreita. Rahoituksesta 80 % tulee kilpailun rahoituksen kautta. Yhteistyö sidosryhmiin on jatkuvaa. Yksikön työkieli on suomi ja englanti. Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimus Oulun yliopistossa yltää alallaan tieteen kansainväliseen kärkeen. Yksikössä on Suomen Akatemian, Euroopan Unionin, EAKR-ohjelman, säätiöiden ym. rahoittamia hankkeita.

Oletko järjestelmällinen, tykkäät monipuolisista työtehtävistä ja tartut tehtäviin oma-aloitteisesti? Haemme kansainväliseen ja tasa-arvoiseen tiimiimme osaavaa ja motivoitunutta kenttämestaria, joka osallistuu ja avustaa maasto, laboratorio ja opetustehtävissä. Työtehtävä edellyttää matkustamista ja omatoimista työskentelyä.

Työtehtävät

  • Osallistut kokeellisiin kenttä- ja laboratoriotutkimusjärjestelyihin, sekä kenttämittauksiin eri kohteissa, mukaan lukien maastotyön
  • Avustat teknikoita ja tutkijoita kenttämittauksissa, osallistut mittalaitteiden huolto- ja ylläpitotehtäviin sekä autat laajasti eri tutkimustehtävissä
  • Mittaat ja keräät näytteitä vesialan koekohteissa mm. Oulun ja Pohjois-Suomen alueella

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta yli 100 kansainväliseltä hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:

  • Tehtäviin soveltuvaa perustutkintoa tai ammattitutkintoa
  • Hyvää suomen ja englannin kielen käytön taitoa
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä
  • Huolellisuutta ja oma-aloitteisuutta sekä joustavuutta työajoissa
  • Työtehtävät vaativat voimassa olevaa ajokorttia

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Kokemuksen maasto ja laboratoriotehtävistä
  • Kokemuksen mittauslaitteiston ylläpidosta ja huoltotehtävistä
  • Kokemuksen rakentamistehtävistä
  • Työturvalliset toimintatavat

Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen. Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja yksikön tarpeiden mukaan.

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on 5 vuoden määräaikainen 1.7.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV4-MV5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2400-2600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 18.5.2026. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä Hannu Marttila (hannu.marttila@oulu.fi) tai  Björn Klöve (bjorn.klove@oulu.fi).

 

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2026/335
Julkaistu 04.05.2026
Haku päättyy 18.05.2026
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin