Luonnontieteellinen tiedekunta, Ekologia ja genetiikka

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Luonnontieteiden tiedekunta

Haemme nyt Oulun yliopiston Luonnontieteellisen tiedekunnan Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikköön

Yliopisto-opettajaa 

Määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1.2025-31.12.2028.

Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä tehdään monipuolista ja laaja-alaista biologista tutkimusta ja koulutetaan osaajia opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. Yksikön tutkimusryhmissä tutkitaan useisiin ekologiaan, genetiikkaan ja molekyylibiologiaan sekä näiden rajapintoihin liittyviä aiheita.

Työtehtävät

Yliopisto-opettajan tehtävänä on toimia superomaopettajana kaikille kandivaiheen biologian opiskelijoille koko heidän kanditutkintonsa ajan, sekä kansallisen biologian koulutusyhteistyön koordinaattorina.

Mitä tarjoamme? 

Mitä etsimme? 

Odotamme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa biologian alalta tai ylempää korkeakoulututkintoa ja vähintään 60 opintopistettä yliopistotasoisia biologian opintoja.
  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa.

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Yliopistopedagoginen tai pedagoginen koulutus
  • Opinto-ohjaajan koulutus, muu ohjaajakoulutus tai opinnäytetöiden ohjauskokemus
  • Kokemus verkko-opintojen kehittämisestä ja opetuksesta
  • Kokemus laajojen verkostojen koordinoinnista
  • Tuntemus Oulun yliopistosta opiskelu- ja/tai työskentely-ympäristönä

Palkkaus

Tehtävä on määräaikainen neljälle vuodelle alkaen 1.1.2025 (tai sopimuksen mukaan).

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3700-4000 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.  

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, haethan paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 15.11.2024. Liitä mukaan:

  1. Hakemus, johon liitetään kahden suosittelijan yhteystiedot
  2. CV
  3. Opetusportfolio, joka sisältää seuraavat otsikoidut kohdat:
    • Opetusfilosofia ja opetusmenetelmät
    • Opetuskokemus ja opetuksen kehittäminen
    • Oppimateriaalin tuottaminen 
    • Ammatillinen kehitys opettajana
    • Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarvioit, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet)
    • Tavoitteet ja kehittymissuunnitelmat opettamisessa

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetusportfolion ja opetusnäytteen perusteella. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja  

Yliopistonlehtori Lumi Viljakainen, Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikkö, lumi.viljakainen@oulu.fi, 029 448 1530.

Työsuhdemuoto Määräaikainen yli 6 kuukautta
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 36,25 h / vko
Paikkakunta Oulu
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/532
Julkaistu 21.10.2024
Haku päättyy 15.11.2024
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin