Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan Giellagas-instituuttiin
Koltansaamen yliopisto-opettajaa
Saamen kielten oppiaine kuuluu humanistisen tiedekunnan Giellagas-instituuttiin (https://www.oulu.fi/giellagas). Giellagas-instituutissa on kaksi professoria, neljä yliopistonlehtoria ja kolme yliopisto-opettajaa sekä määräaikaisia yliopisto-opettajia. Saamen kielten oppiaineessa (pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame) on professorin lisäksi kaksi yliopistonlehtoria ja kolme yliopisto-opettajaa sekä määräaikaisia yliopisto-opettajia.
Giellagas-instituutti on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä tutkimuksen laadun arvioinneissa. Saamen kielten keskeisiä tutkimusaloja tällä hetkellä ovat kielen rakenteen tutkimus, kielikontaktit, kielihistoria, nimistöntutkimus ja saamen kielten elvyttäminen. Giellagas-instituutti painottaa yhteistyötä saamen kieliyhteisöjen kanssa opetuksen ja kielisuunnittelun alalla.
Työtehtävät
Koltansaamen yliopisto-opettajana
opetat koltansaamen perus-, aine- ja syventävien opintojen kursseja
teet tieteellistä tutkimustyötä
annat laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta
toimit opettajatuutorina ja HOPSien ohjaajana
ohjaat ja tarkastat opinnäytteitä
shoidat oppiaineen ja tiedekunnan toimintaan liittyviä hallinnollisia tehtäviä sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä tehtäviä 1 612 tunnin kokonaistyöajan ja vuosittain sovittavan työaikasuunnitelman puitteissa.
Mitä tarjoamme?
Mitä odotamme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi
Hyvä opetustaito osoitetaan opetusnäytteellä. Hakijoiden ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, perehtyneisyys tehtäväalaan, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito käyttää ja tuottaa erilaisia opetusmateriaaleja, perehtyneisyys opetusteknologioiden käyttöön sekä muut opetustoimessa saavutetut ansiot.
Palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva alkaen 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 4-5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3200-3900 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 19.3.2023. Liitä mukaan:
OPETUSPORTFOLION SISÄLTÖJÄSENNYS
1) Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana
2) Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus ja opetuksen kehittäminen
3) Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö
4) Oman opetusosaamisen ylläpitäminen
5) Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet)
6) Opetustyön kehittämisen visio: hakija kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esimerkiksi suhteessa oppiaineen opetusohjelmaan
Ansioituneimmat hakijat voidaan kutsua haastatteluun tai antamaan opetusnäyte. Haastattelussa he voivat suullisesti esitellä näkemyksiään toimeensa kuuluvien tehtävien kehittämisestä. Opetusnäytteen aihe päätetään myöhemmin haettavan työsuhteen alalta.
Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä Anni-Siiri Länsman, Giellagas-instituutin johtaja , Hutk, anni-siiri.lansman(at)oulu.fi, 040-5183781
Työsuhdemuoto | Vakituinen |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.08.2023 |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2023/154 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 21.02.2023 |
Haku päättyy | 19.03.2023 |