Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Koulutuspalveluihin
määräaikaiseen työsuhteeseen syyskuusta 2024 kesäkuuhun 2025. Koulutuspalveluiden tehtävänä on auttaa Oulun yliopistoa ja Oulun ammattikorkeakoulua menestymään koulutustehtävässään sekä auttaa opiskelijoita saavuttamaan potentiaalinsa ja tunnistamaan osaamisensa.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Tehtävä on määräaikainen 1.9.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyen 30.6.2025.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3400-3700 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 23.6.2024. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: Kehittämispäällikkö Marianne Isola, marianne.isola@oulu.fi, 050 408 7990.
Työsuhdemuoto | Määräaikainen yli 6 kuukautta |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 1.9.2024 |
Palkka | 3400-3700 EUR/kk |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/276 |
Yhteys |
|
Julkaistu | 11.06.2024 |
Haku päättyy | 23.06.2024 |