Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on edustettuna laaja valikoima tieteenaloja. Historia-, kulttuuri- ja viestintätieteiden tutkimusyksikössä ovat arkeologia ja kulttuuriantropologia, historia ja tieteiden ja aatteiden historia sekä informaatiotutkimus. Lisäksi on tiedeviestinnän maisteriopinnot. Kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksikön aloja ovat englannin kieli, ruotsin kieli, saksan kieli ja kulttuuri, suomen kieli sekä kirjallisuus. Logopedia muodostaa oman tutkimusyksikkönsä. Erityisenä valtakunnallisena tehtävänä on saamen kielen ja kulttuurin opetus ja tutkimus. Tehtävää tiedekunnassa hoitaa Giellagas-instituutti. Mainittuja tieteenaloja voi opiskella pääaineena. Lisäksi tarjolla on lähes parikymmentä sivuainetta, joita voi vapaasti liittää tutkintoihin.
Haemme nyt Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan
DEKAANIA 1.1.2026 alkavalle nelivuotiskaudelle.
Työtehtävät
Dekaanina johdat tiedekunnan toimintaa ja vastaat tiedekunnan tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Vastaat yliopiston strategian, henkilöstösuunnittelun ja budjetoinnin toteuttamisesta tiedekunnassa sekä tiedekunnan laadunhallinnasta. Dekaanina toimit tiedekuntahallituksen puheenjohtajana ja nimität tiedekunnan koulutustoimikunnan koulutuksen laadun ja kehittämisen tueksi. Päätät sellaisista tiedekuntaa koskevista asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Tyypillisesti dekaanilla on tiedekunnassa dekaanin tehtävien lisäksi opetus- ja tutkimustehtäviä.
Mitä tarjoamme?
Mitä etsimme?
Oulun yliopiston johtosäännön mukaan dekaanin tulee olla tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tehtävien hoitamiseksi tarvittava koulutus, ammattitaito sekä johtamistaito.
Edellytämme sinulta
Palkkaus
Tehtävän kausi on johtosäännön mukaan 4 vuoden mittainen ja alkaa 1.1.2026.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 8-10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta, sekä hallintotehtäväpalkkiota. Palkka vastaavassa tehtävässä on tyypillisesti 8 000–11 000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, hae paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 30.7.2025. Liitä hakemukseen
mukaan:
Valintamenettely etenee hakuajan päätyttyä kärkihakijoiden haastatteluilla sekä johtosäännön
edellyttämällä tiedekuntahallituksen ja tiedekunnan johtoryhmän kuulemisella ennen rehtorin
valintaesitystä Oulun yliopiston hallitukselle.
Lisätietoja:
Lisätietoja hakumenettelystä antaa henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen (jarmo.okkonen@oulu.fi).
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 1.1.2026 |
---|---|
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2025/367 |
Julkaistu | 23.05.2025 |
Haku päättyy | 30.07.2025 |