Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Rekrytoimme nyt sekä Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekuntaan että Lääketieteelliseen tiedekuntaan
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Kumpaankin tiedekuntaan rekrytoidaan yksi teknikko.
Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta tunnetaan kansainvälisesti merkittävästä tutkimuksesta sekä biokemian ja molekyylilääketieteen alojen korkealaatuisesta perus- ja jatkotutkintokoulutuksesta. Tiedekunnan toiminnot sijaitsevat Kontinkankaan kampuksella. Tiedekunnassa on 3 tutkimusyksikköä, 20 tutkimusryhmää ja yhteensä n. 200 työntekijää, jotka edustavat yli 30:tä eri kansallisuutta. Työkielemme ovat englanti ja suomi.
Lääketieteellinen tiedekunta on monitieteinen ja poikkitieteellinen, alueellisesti vaikuttava yhteisö, jonka päämääränä on edistää sekä sivistystä että fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja terveyttä erityisesti Pohjois-Suomessa. Tiedekunta sijaitsee Kontinkankaan hyvinvointikampuksella, Oulun yliopistollisen sairaalan vieressä, ja on yksi maamme monipuolisimmista lääketieteen ja terveystieteiden tutkimus- ja koulutusyksiköistä.
Sekä Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa että Lääketieteellisessä tiedekunnassa työskentelevän teknikon päätehtävät ovat tiedekunnan tutkimuslaitteistojen kunnossapito, sis. huollot, korjaukset ja muutostyöt, erityisesti elektroniikka- ja sähkötyöt. Lisäksi tehtäviin kuuluu kaasupullojen vaihdot ja tilaukset sekä uusien pullojen asennukset. Työtehtävät ovat monipuolisia ja itsenäisiä.
Tehtävässä tarvitaan erityisesti seuraavia taitoja:
Odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 4.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Teknikon tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV05-MV07. Vaativuustaso määräytyy koulutuksen, pätevyyden ja työkokemuksen perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600–3000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.5.2025. Liitä hakemukseen:
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Koulutusdekaani Kaija Autio (kaija.autio(at)oulu.fi), Laboratoriopäällikkö Antti Haapalainen (antti.haapalainen(at)oulu.fi) ja HR-päällikkö Tiina Pääkkönen (tiina.paakkonen(at)oulu.fi)
Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 4.8.2025 |
Paikkojen lukumäärä | 2 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2025/322 |
Julkaistu | 08.05.2025 |
Haku päättyy | 31.05.2025 |