Luonnontieteellinen tiedekunta, Maantiede
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Luonnontieteelliseen tiedekuntaan, Maantieteen tutkimusyksikköön
Yliopisto-opettajaa
Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikössä tehdään monipuolista ja kansainvälisesti arvostettua tutkimusta. Yksikössä työskentelee noin 45 henkilöä erilaisissa tutkimukseen ja opetukseen liittyvissä tehtävissä. Maantieteen yksikkö sijoittui edellisessä kansainvälisessä tutkimuksen arvioinnissa (Research Assessment Exercise 2020) parhaaseen arviointiluokkaan (”outstanding”). Maantieteen tutkinto-ohjelma tarjoaa monipuolista tutkimusperusteista opetusta viidellä erikoistumisalalla: aluekehitys ja aluepolitiikka, geoinformatiikka, kulttuurimaantiede, luonnonmaantiede ja matkailumaantiede. Vuosittain maantieteeseen valitaan 45 uutta opiskelijaa.
Ihmismaantieteen yliopisto-opettajaa haetaan viiden (5) vuoden määräaikaiseen tehtävään.
Työtehtävät
- Ihmismaantieteen yliopisto-opettajana tulet osallistumaan monipuolisesti ihmismaantieteen opetustoimintaan mm. kurssi- ja harjoitusvastaavana, luennoitsijana ja harjoitusryhmien ohjaajana LuK- ja FM-vaiheen kursseilla. Toimit opettajana erilaisissa vastuurooleissa esimerkiksi seuraavilla kursseilla: Aluekehitys ja aluepolitiikka: erityisteemat, Ihmismaantieteen menetelmät käytännössä, sekä Kulttuurimaantieteen eritysteemat. Lisäksi tulet ottamaan vastaan kirjatenttejä.
- Opetustehtävät voivat sisältää myös muuta opetusta sekä ohjausta. Kontaktiopetusta voi olla enintään 452 tuntia lukuvuodessa.
- Toimit omaopettajana.
- Vuosina 2025–2026 työtehtäviisi (50 %) kuuluu biologian ja maantieteen tohtorikoulutuksen työelämärelevanssin ja joustavien polkujen kehitystyö osana Noste-hanketta. Tehtäviisi kuuluu uratietojen kerääminen ja analysointi, urainformoinnin suunnittelu, osaamisen tunnistamisen integroiminen tohtorikoulutuksen seminaareihin sekä uratapahtuman järjestäminen.
- Osallistut maantieteen tutkinto-ohjelman tehtäviin ja ohjelman kehittämiseen ihmismaantieteen näkökulmasta.
- Osallistut tutkimusyksikön muuhun toimintaan erilaisissa vastuutehtävissä.
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Odotamme sinulta:
- Ylempää korkeakoulututkintoa maantieteestä.
- Hyvää opetustaitoa ja pedagogisia opintoja.
- Monipuolista opetuskokemusta ihmismaantieteen, erityisesti aluekehityksen ja aluepolitiikan ja/tai kulttuurimaantieteen alalta.
- Tutkimusnäyttöjä aluekehityksen ja aluepolitiikan ja/tai kulttuurimaantieteen aihealueista.
- Laaja-alaista perehtyneisyyttä aluekehityksen ja aluepolitiikan sekä kulttuurimaantieteen ilmiöihin.
- Hyvää laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien osaamista.
- Kokemusta seminaarien ja työpajojen järjestämisestä.
- Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa.
- Kokemusta yliopistoyhteisöllisistä tehtävistä.
- Hyviä vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja.
Lisäksi katsomme eduksi:
- Tohtorin tutkinnon ihmismaantieteen alalta.
- Oulun yliopiston maantieteen tutkinto-ohjelman tuntemuksen.
- Opettajan pedagogisen pätevyyden tai yliopistopedagogiset opinnot (vähintään 25 op).
- Kokemuksen hanketyöskentelystä ja hankeraporttien kirjoittamisesta.
- Kokemuksen kyselytutkimuksen toteuttamisesta.
- Kyvyn monimuotoiseen ja joustavaan työskentelyyn.
- Monipuolisia IT-taitoja.
Palkkaus
Tehtävä on määräaikainen alkaen 15.11.2025.
Yliopisto-opettajan tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3800–4100 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, haethan paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 30.9.2025. Liitä mukaan:
- Saatekirje (sisältäen motivaation ja soveltuvuuden tehtävään; enintään kahden sivun pituinen; sisällytä mukaan kahden suosittelijan yhteystiedot).
- Ansioluettelo (TENK:n ohjeiden mukaan; https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot/tutkijan-ansioluettelomalli).
- Julkaisuluettelo (Suomen Akatemian ohjeiden mukaan; https://www.aka.fi/tutkimusrahoitus/hae-rahoitusta/nain-haet-rahoitusta/ohjehakemisto/julkaisuluettelo/).
- Opetusportfolio (alla olevan sisältörungon mukaan; enintään viiden sivun pituinen)
- Lyhyt (enintään yksi sivu) tutkimusintressien kuvaus, josta käy selvästi ilmi, miten ne täydentävät ja tukevat tutkimukseen perustuvaa koulutusta Maantieteen tutkimusyksikössä
Opetusportfolion sisällys
- Opetuskokemus
- Itsearvio omasta opetuksesta
- Palaute opiskelijoilta ja kollegoilta
- Tuotettu oppimateriaali
- Korkeakoulupedagoginen aktiivisuus
- Opetuksen kehittäminen (etenkin nivoutuen maantieteen tutkinto-ohjelmaan ja aluekehityksen ja aluepolitiikan sekä kulttuurimaantieteen koulutukseen).
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Lisäksi heiltä voidaan pyytää opetusnäyte.
Lisätietoja
Professori Eeva-Kaisa Prokkola, Luonnontieteellinen tiedekunta, Maantieteen tutkimusyksikkö, +358 29 448 1721.
Työsuhdemuoto |
Määräaikainen työsopimus |
Työsopimus päättyy |
2030-11-14 |
Työsuhteen luonne |
Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta |
15.11.2025 |
Paikkojen lukumäärä |
1 |
Työllisyysaste |
100% |
Paikkakunta |
Oulu |
Maakunta |
Pohjois-Pohjanmaa |
Maa |
Suomi |
Ilmoitusnumero |
2025/521 |
Yhteys |
|
Julkaistu |
08.09.2025 |
Haku päättyy |
30.09.2025 |
Takaisin avoimiin työpaikkoihin