Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Teknilliseen tiedekuntaan, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikköön
määräaikaiseen viiden (5) vuoden työsuhteeseen työskentelemään yksikköömme avustaviin työtehtäviin kokeellisissa, maasto- sekä laboratoriotyötehtävissä osana tutkimushankkeita ja opetustehtäviä.
Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikön tutkimustoiminta on voimakkaasti laajentunut ja kehittynyt vuosien aikana. Yksikössä työskentelee yli 100 tutkijaa ja muuta henkilökuntaa. Henkilökunnasta merkittävä osa on opiskelijoita, jotka suorittavat perustutkintoa osana työtehtäviään sekä kansainvälisiä väitöskirjatutkijoita ja tutkijatohtoreita. Rahoituksesta 80 % tulee kilpailun rahoituksen kautta. Yhteistyö sidosryhmiin on jatkuvaa. Yksikön työkieli on Suomi ja Englanti. Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimus Oulun yliopistossa yltää alallaan tieteen kansainväliseen kärkeen. Yksikössä on Suomen Akatemian, Euroopan Unionin, EAKR-ohjelman, säätiöiden ym. rahoittamia hankkeita.
Oletko järjestelmällinen, tykkäät monipuolisista työtehtävistä ja tartut tehtäviin oma-aloitteisesti? Haemme kansainväliseen ja tasa-arvoiseen tiimiimme osaavaa ja motivoitunutta laboratoriomestaria, joka osallistuu ja avustaa maasto, laboratorio ja opetustehtävissä. Työtehtävä edellyttää matkustamista.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen. Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja yksikön tarpeiden mukaan.
Tehtävä on 5 vuoden määräaikainen 1.6.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV4-MV5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2400-2600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 12.4.2026. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain toukokuussa. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä Hannu Marttila (hannu.marttila@oulu.fi) tai Björn Klöve (bjorn.klove@oulu.fi).
| Työsuhdemuoto | Määräaikainen työsopimus |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/229 |
| Julkaistu | 24.03.2026 |
| Haku päättyy | 12.04.2026 |