Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt
kolmen vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen vahvistamaan saamelaisen kulttuurin opetusta Giellagas-instituutissa, humanistisessa tiedekunnassa.
Saamelaisen kulttuurin keskeisiä tutkimusaloja ovat saamelainen nykykulttuuri, taide ja yhteiskunta; saamelaisten historia sekä kulttuuriperinnön välittyminen ja elvyttäminen; saamelainen kulttuuriympäristö sekä saamelaisten itsehallinto ja sen vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa, erityisesti Pohjoismaissa. Saamelaista yhteiskuntaa ja kulttuuria tarkastellaan myös laajemmin osana pohjoisia kulttuureja ja alkuperäiskansoja.
Giellagas-instituutissa työskentelee tällä hetkellä yksi professori, kaksi apulaisprofessoria, kolme yliopistonlehtoria ja viisi yliopisto-opettajaa sekä tuntiopettajia.
Saamelaisen kulttuurin yliopisto-opettajana:
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Hakijoiden ansioita arvioitaessa otetaan huomioon perehtyneisyys tehtäväalaan, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito käyttää ja tuottaa erilaisia opetusmateriaaleja, perehtyneisyys opetusteknologioiden käyttöön sekä muut opetustoimessa saavutetut ansiot, viestintäkokemus ja tieteellinen työ.
Tehtävä on määräaikainen kolmelle vuodelle 1.8.2026-31.7.2029 (tai sopimuksen mukaan). Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 4-5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3200-4000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, haethan paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 19.4.2026. Liitä mukaan:
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun ja/tai opetusnäytteeseen etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetusportfolion ja opetusnäytteen perusteella. Opetustaidon arvioinnista on saatava vähintään arvosana ”hyvä” (3/5).
Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: yksikönjohtaja Sigga-Marja Magga, humanistinen tiedekunta, Giellagas-instituutti, sigga-marja.magga@oulu.fi +358 50 568 5326.
| Työsuhdemuoto | Määräaikainen työsopimus |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/246 |
| Julkaistu | 23.03.2026 |
| Haku päättyy | 19.04.2026 |