Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopiston harjoittelukoulu

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Lisäksi järjestämme perusopetukseen valmistavaa opetusta. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa. 

Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäkis olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta. 

Etsimme nyt Oulun normaalikoululle

Koulunkäynninohjaajaa

määräaikaiseen työsuhteeseen seuraavasti:

  • mahdollisimman pian - 31.5.2025 saakka, Oulun Normaalikoulu 7-9 -luokat

Työtehtävät

Koulunkäynninohjaajana tehtäväsi on tukea oppilaita siten, että he kykenevät ottamaan vastuuta oppimisestaan ja koulunkäynnistään. Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus-, ohjaus- ja huolenpitotyötä sekä yleistä opiskelun ja hyvinvoinnin edistämistä. Tehtäviisi kuuluu oppilaiden ohjausta oppitunneilla ja erityisopetuksessa, mutta myös ryhmä- ja henkilökohtaisen ohjaajan tehtäviä, valvontatehtäviä, oppilaiden mahdollisesta lääkehoidosta huolehtimista, oppimateriaalin valmistamista sekä muita rehtorin määräämiä tehtäviä.

Mitä tarjoamme?

Tehtävän vaatimukset

Edellytämme sinulta koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa tai muuta tehtävän hoitamiseen soveltuvaa tutkintoa. Ansioksi luetaan hyvät tieto- ja viestintätekniset taidot. Odotamme sinun olevan aloitteellinen, yhteistyökykyinen, ammatillisesti sitoutunut ja opinhaluinen. Edellytämme myös hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito luetaan eduksi

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. 

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen sopimuksen mukaan alkaen ja siihen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa, Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen muun henkilökunnan palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason MV 4 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti noin 2300-2500 euroa kuukaudessa.

Hakeminen

Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen 22.8.2024 mennessä. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot. 

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Perusopetuksen rehtori Riku Välitalo riku.valitalo@oulu.fi +358503397010

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100
Paikkakunta Oulu
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/342
Julkaistu 08.08.2024
Haku päättyy 22.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin