Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekuntaan

Yliopistolehtoria

toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään. 

Oulun yliopiston Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa on haettavana yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2024 alkaen. Yliopistonlehtorin tehtäviin kuuluu 1612 tunnin kokonaistyöajan ja vuosittain sovittavan työsuunnitelman puitteissa toteutettava, tieteelliseen tutkimukseen perustuva biokemian ja molekyylilääketieteen alan opetus- ja ohjaustyö sekä itsenäinen tutkimuslinja, joka liittyy tiedekunnan tutkimuksen fokusalueisiin. Opetus- ja tutkintokielet ovat suomi ja englanti.

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan tehtäviä ovat kansainvälisesti merkittävän tutkimustyön tekeminen, laadukkaan perus- ja jatkokoulutuksen tarjoaminen biokemian ja molekyylilääketieteen aloilla, sekä tutkimusinfrastruktuurin ja asiantuntemuksen jakaminen paikallisille, kansallisille ja kansainvälisille tiedeyhteisöille ja yrittäjille. Tiedekunta vastaa biokemian koulutusohjelmasta, antaa lääketieteellisen biokemian ja molekyylibiologian opetusta Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille ja biokemian opetusta muille yliopiston opiskelijoille. Tiedekunnalla on maisterin kaksoistutkinto-ohjelmat Ulmin yliopiston ja Ruhr University Bochumin kanssa.

Tiedekunnan tutkimuksen fokusalueita ovat solut ja soluväliaine, hypoksia ja fibroosi, proteiinintutkimus ja integratiivinen rakennebiologia, solujen säätely- ja metaboliset verkostot ja niiden sairaudet. Tiedekunta on erittäin kansainvälinen. Yksikön henkilöstö toimii edustamiensa alojen asiantuntijatehtävissä yliopistossa, paikallisessa elinkeinoelämässä sekä kansallisessa että kansainvälisessä tiedeyhteisössä.  

Mitä tarjoamme?

Arviointikriteerit

Yliopistonlehtorin tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa ja kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä. Hakijoiden ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, käytännön perehtyneisyys tehtäväalaan, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito tuottaa oppimateriaalia sekä muut opetustoimessa saavutetut ansiot.  Tieteellisen ansioiden arvioinnissa arvostamme erityisesti hakijalle myönnettyä tiedekunnan tutkimuksen fokusalueisiin soveltuvaa dosentuuria sekä laadukkaita tieteellisiä julkaisuja, kokemusta ohjaustehtävistä, täydentävää rahoitusta, kansainvälistä tutkijakoulutusta ja mahdollisia palkintoja. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää aikaisempaa opetuskokemusta lääketieteen ja erityisesti biokemian alalta.

Työsuhteen palkkaus ja kesto

Palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5-7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Tehtävä täytetään toistaiseksi. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemus

Hakemus liitteineen pyydetään jättämään sähköistä hakulomaketta käyttäen. Hakuaika päättyy 10.3.2024. Hakemukseen liitetään:

  1. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan mallin mukainen ansioluettelo (enintään 3 sivua) 
  2. Suomen Akatemian mallin mukainen julkaisuluettelo 
  3. Täytettävänä olevan tehtävän kannalta merkittävät opetusansiot pyydetään esittämään opetusportfolion tai vastaavan selvityksen muodossa (enintään 5 sivua). Portfoliossa tai selvityksessä pyydetään noudatettavaksi jäsennysrakennetta:

    A) Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana.

    B) Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus, opetuksen kehittäminen, digitaalisen opetuksen taidot.

    C) Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö.

    D) Oman opetusosaamisen ylläpitäminen.

    E) Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet).

    F) Lyhyt suunnitelma oman opetustyön ja biokemian oppiaineen kehittämiseksi, sekä biokemian alan opiskelijoiden työllistymisen ja tohtorinopintoihin hakeutumisen edistämiseksi.

  4. Seloste täytettävänä olevan tehtävän kannalta merkittävistä tutkimusansioista (enintään 1 sivu).
  5. Tutkimus- ja toimintasuunnitelma (enintään 2 sivua).

Haastattelu

Parhaat hakijat kutsutaan haastatteluun. Hyvä opetustaito osoitetaan opetusnäytteellä (luento sekä suomen että englannin kielellä).   

Lisätietoja antavat

Professori Lauri Eklund (lauri.eklund@oulu.fi)

Henkilöstöpäällikkö (tiina.paakkonen@oulu.fi)

 

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.8.2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100
Paikkakunta Oulu
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/68
Yhteys
  • Lauri Eklund
Julkaistu 12.02.2024
Haku päättyy 10.03.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin