Palvelu- ja erillisyksiköt, Tutkimus- ja projektipalvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Etsimme Oulun yliopiston Tutkimus- ja projektipalvelut -yksikköön

Datanhallinnan asiantuntijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2028 loppuun saakka.

Datanhallinnan asiantuntija toimii tutkimusdatan hallinnan ammattilaisena, jonka tehtävät räätälöidään kunkin tutkimushankkeen tarpeiden mukaan. Datanhallinnan asiantuntija on mukana avustamassa tutkijoita käytännön tutkimustyössä ja osallistut tutkimushankkeessa suunnittelemaan, koordinoimaan ja toteuttamaan vastuullista datan käsittelyä ja hallintaa. Lisäksi datanhallinnan asiantuntija on mukana kehittämässä tutkimus- ja projektipalveluiden tarjoamaa datanhallinnan tukea, huomioiden datan elinkaaren, toimintaympäristön, tutkimusdatan tuottamisen, keräämisen ja hallinnan. Tehtävässä edistetään aineistojen saatavuutta FAIR-periaatteita noudattaen ja työskennellään osana yliopiston laajaa datatukiverkostoa, joka tukee tutkijoiden käytännön työtä esimerkiksi datanhallintasuunnitelmien ja tietosuojaa koskevien asiakirjojen laadinnassa.

Vaadittu osaaminen ja kokemus

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä, odotamme sinulta:

  • Monipuolinen osaaminen datanhallinnan työkaluista ja ohjelmoinnista (esim. Linux, sekä R, MATLAB, Python, SQL, AI ja laadullinen analyysi).
  • Osaaminen datan tallennus-, jakamis- ja arkistointimenetelmistä (esim. CSC -palvelut).
  • Ylempi korkeakoulututkinto
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito, hyvät kirjoittamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot

Lisäksi arvostamme:

  • Tohtorin tutkintoa
  • Oma-aloitteisuutta, joustavuutta, palveluhenkisyyttä sekä määrätietoista ja ratkaisukeskeistä otetta työhön
  • Asiantuntemusta tutkimuksen eettisyydestä, tietosuojasta ja tietoturvasta
  • Kokemusta projektityöskentelystä

Mitä tarjoamme?

  • Tutkimus- ja projektipalveluiden tiiviin asiantuntijatiimin tuen. Kannustamme toisiamme yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme täältä.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 1.3.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 31.12.2028.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4200-4400 €/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakeminen ja lisätiedot

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.01.2025. Liitä mukaan hakemukseen CV ja motivaatiokirje.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa arkipäivisin klo 8–16: Tutkimus- ja projektipalveluiden johtaja Emma Pirilä, emma.pirila@oulu.fi, puh. 0294 485879.

 

Työsuhdemuoto Määräaikainen yli 6 kuukautta
Työsopimus päättyy 2028-12-31
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.3.2025
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2025/4
Yhteys
  • Emma Maria Pirilä, 050-3426428
Julkaistu 07.01.2025
Haku päättyy 31.01.2025
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin