Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle, Koskelan yksikköön luokka-asteelle 1-6
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen.
Etsimme innostunutta opetusalan ammattilaista vahvistamaan työyhteisöämme. Tehtävässä vastaat perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta luokka-asteella 1-6 sekä luokanopettajaopiskelijoiden ohjauksesta Oulun yliopiston harjoittelukoulussa. Suunnittelet, toteutat ja arvioit opetusryhmäsi opetusta kokonaisvaltaisesti ja tavoitteellisesti.
Oman työsi ja osaamisesi kehittäminen sekä erilaisten sidosryhmien, yhteistyötahojen ja verkostojen kanssa toimiminen kuuluvat tehtäviisi.
Sinulta edellytetään harjoittelukoulujen opettajakelpoisuutta (opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus sekä tämän lisäksi hyvä opetustaito ja kahden vuoden päätoiminen opettajakokemus opettajaksi valmistumisen jälkeen).
Eduksi katsomme valmiuden toteuttaa kielirikasteista opetusta sekä kyvyn hyödyntää monipuolisesti nykyaikaisia opetusmenetelmiä.
Edellytämme hakijalta kokemusta opettajan työstä, vahvaa pedagogista osaamista sekä kykyä kohdata ja ohjata eri kulttuuritaustaisia oppilaita sensitiivisesti. Odotamme myös hyviä ryhmänhallintataitoja ja valmiutta työskennellä suurten opetusryhmien kanssa.
Arvostamme joustavaa ja kehittämismyönteistä työotetta, kiinnostusta yhteis- ja samanaikaisopettajuuteen sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja työyhteisössä.
Lisäksi eduksi katsotaan:
Toisessa tehtävistä katsomme eduksi myös kokemuksen alkuopetuksesta.
Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva alkaen 1.8.2026 ja siihen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen harjoittelukoulujen palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason 5 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4000-4400 €/kk.
Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 15.4.2026. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun. Haastattelut tehtävään järjestetään 20.-21.4.2026.
Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Perusopetuksen apulaisrehtori Sini Liimatta, sini.liimatta@oulu.fi, p. 050 329 0759
| Työsuhdemuoto | Toistaiseksi |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.08.2026 |
| Palkka | TES |
| Paikkojen lukumäärä | 2 |
| Työllisyysaste | 100 % |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/275 |
| Yhteys |
|
| Julkaistu | 01.04.2026 |
| Haku päättyy | 15.04.2026 |