Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, Markkinointi, johtaminen ja kansainvälinen liiketoiminta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikköön 

Projektitutkijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.11.2026 asti.

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on AACSB-akkreditoitu tutkimuksen ja koulutuksen tuottaja. Se on yksi Oulun yliopiston kahdeksasta tiedekunnasta, jossa on noin 1500 opiskelijaa ja 110 henkilöstön jäsentä. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa kandidaatin tutkintoja sekä maisterin ja tohtorin tutkintoja kuudessa eri pääaineessa.

Työtehtävät

Osana Visiok-tutkimusprojektia työpaketissamme tutkitaan vedyn soveltuvuutta raskaan liikenteen polttoaineeksi erilaisissa kuljetustehtävissä. Pohjois-Suomen pitkät kuljetusetäisyydet, kylmät talvet ja Suomessa sallitut mitat sekä painot edellyttävät ymmärrystä uusiutuvien polttoaineiden, erityisesti vedyn, soveltuvuudesta vaativiin olosuhteisiimme.

Tutkimustyössä kerätään ja analysoidaan dataa vedyn toimivuudesta ja käytön kustannuksista raskaan kaluston polttoaineena. Osana monitieteistä tutkimusryhmää, sinun vastuisiisi kuuluu toimia projektitutkijana yhteistyössä vedyn tuotantoa, kuljetusta ja varastointia tutkivien henkilöiden kanssa tuottaen arviointeja ja laskelmia vedyn soveltuvuudesta erilaisten kuljetustehtävien liikennepolttoaineeksi sekä vedyn taloudellisuudesta liikennepolttoaineena. Sinulla itselläsi ei siis välttämättä tarvitse olla kokemusta juuri kuljetusalasta. Tuloksia on tarkoitus julkaista soveltuvissa tiedotusvälineissä sekä tieteellisissä konferensseissa ja aikakausilehdissä.

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa taloustieteiden, kauppatieteiden tai muulta soveltuvalta alalta
  • Sujuvaa kirjallista ja suullista englannin kielen taitoa
  • Suomen kielen taitoa

Lisäksi sinua auttaa:

  • Kokemus tutkimustyöstä

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen projektin keston ajaksi 1.9.2024-30.11.2026.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2800-3000 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, haethan paikkaa rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 4.8.2024. Liitä mukaan:

  1. Hakemus
  2. CV sisältäen mahdollisen julkaisuluettelon

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä; dosentti, Jouni Juntunen, Markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö, jouni.juntunen@oulu.fi, +358503503464 (projektiin ja työtehtäviin liittyvät kysymykset) tai professori, Juha Tuunainen, Markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö, juha.tuunainen@oulu.fi, (Yliopistoon työnantajana liittyvät kysymykset) +358504624058 (tai +358503559365)

Työsuhdemuoto Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/144
Yhteys
  • Jouni Juntunen, +358503503464
Julkaistu 23.05.2024
Haku päättyy 04.08.2024

Takaisin avoimiin työpaikkoihin