Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan, psykologian yksikköön
Yliopistonlehtoria
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.2.2026 – 31.1.2028.
Psykologian yksikkö tekee monitieteellistä tutkimusta keskeisimmillä psykologian sovellusaloilla. Tutkimusteemojamme ovat esimerkiksi hyvinvointi, työhyvinvointi, persoonallisuus, varhaiselämän kehitykseen liittyvät riskit ja pitkän aikavälin resilienssi, sekä kielen ymmärtäminen.
Työtehtävät
Yliopistonlehtorin opetustehtäviin kuuluu opetusta pääasiassa psykologian tutkinto-ohjelmaan kuuluvilla opintojaksoilla. Opetettavat opintojaksot kohdentuvat oppiaineen tarpeiden mukaan ja voivat kohdentua esimerkiksi kehityspsykologiaan, kliiniseen psykologiaan ja opinnäytetöiden ohjaamiseen. Psykologian yliopistonlehtorin tehtäviin kuuluu lisäksi opiskelijoiden opintojen ohjaamista (omaopettajatoiminta) ja tutkimus- ja julkaisutoimintaan osallistumista yhdessä tutkimusryhmien kanssa sekä pienessä määrin hallinnollisia tehtäviä.
Mitä tarjoamme?
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi, joskaan ei välttämättömäksi:
Palkkaus
Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.2.2026 – 31.1.2028 (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5-6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa kokoaikaisissa tehtävissä on tyypillisesti 3900-4600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 6.1.2026. Liitä mukaan:
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetuskokemuksen, opetusansioiden ja opetusnäytteen perusteella. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: yliopistonlehtori Katja Jussila, Katja.Jussila@oulu.fi, +358505255733
| Työsuhdemuoto | Määräaikainen työsopimus |
|---|---|
| Työsopimus päättyy | 2028-01-31 |
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 2026-02-01 |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2025/789 |
| Yhteys |
|
| Julkaistu | 04.12.2025 |
| Haku päättyy | 06.01.2026 |