Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Opetuksen tuen ja kehittämisen keskukseen
Yliopistoharjoittelijaa
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 16.2.-30.6.2026.
Yliopistoharjoittelijan on oltava korkeakouluopiskelija ja harjoittelu tulee pystyä lukemaan osaksi opintoja (opintopisteet).
Tehtävän kuvaus:
Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus on Oulun yliopiston ja Oamkin opettajien, opettajatiimien ja tutkinto-ohjelmien luotettava asiantuntijakumppani. Tarjoamme tukea ja kehitystyötä pedagogiikan, digipedagogiikan, opetuksen järjestelmien ja opetusmedian parissa. Keskeisin järjestelmämme on Moodle – molempien korkeakoulujemme oppimisen alusta.
Nyt haemme joukkoomme harjoittelijaa kehittämään Moodlen oppimisanalytiikkaa, siihen liittyviä ratkaisuja sekä tekoälyn hyödyntämistä Moodlessa. Harjoittelussasi löydät, kehität ja toteutat ratkaisuja Moodleen erityisesti oppimisanalytiikan mutta myös tekoälyn hyödyntämiseksi.
Jos innostut datasta – sen käsittelystä, tutkimisesta, jäsentelystä ja visualisoinnista – ja haluat olla mukana kehittämässä tärkeää ja laajasti käytettyä oppimisjärjestelmää, tämä harjoittelupaikka on sinua varten.
Tule mukaan vaikuttamaan siihen, miten oppimista tuetaan ja ymmärretään tulevaisuuden korkeakoulussa!
Tehtävässä tarvittava osaaminen
Odotamme harjoittelijalta
Katsomme eduksi
Tehtävän kesto ja palkkaus:
Kesto: 16.2.-30.6.2026
Palkka: 1687,47 €/kk
Lisätietoja antaa: Paula Vaskuri (paula.vaskuri@oulu.fi)
Hakemukset tulee jättää viimeistään 31.1.2025 mennessä rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, ettemme käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia. Harjoitteluissa sovelletaan TES:n mukaista koeaikaa. Harjoittelun tulee olla osa opintoja.
| Työsuhdemuoto | Määräaikainen työsopimus |
|---|---|
| Työsopimus päättyy | 2026-06-30 |
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 15.2.2026 |
| Palkka | TES |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Oulu |
| Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/30 |
| Yhteys |
|
| Julkaistu | 16.01.2026 |
| Haku päättyy | 31.01.2026 |