Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan
määräaikaiseen työsuhteeseen 30.4.2026 asti.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on kasvatusalan, opetusalan ja psykologian koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen monitieteinen asiantuntijaorganisaatio. Tiedekunnassa järjestetään korkeatasoista koulutusta ja tehdään tutkimusta monitieteisessä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Projektisuunnittelija tulee työskentelemään osana tiedekunnan opintopalvelutiimiä.
Odotamme sinulta:
Lisäksi katsomme eduksi:
Tehtävä on määräaikainen 1.6.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 30.4.2026
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3400-3600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 5 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 4.5.2025. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Koulutuspäällikkö Hennariikka Valppu-Paaso,
hennariikka.valppu-paaso (at) oulu.fi, puh 0294 48 3645 yhteydenotot: 22.4. klo 12-14, 23.4 15-17, 24.4 8-10
Työsuhdemuoto | Vakituinen |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 15.5. |
Palkka | TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2025/274 |
Julkaistu | 15.04.2025 |
Haku päättyy | 04.05.2025 |