Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Koulutushallinto

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan

Projektisuunnittelijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.4.2026 asti.

Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on kasvatusalan, opetusalan ja psykologian koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen monitieteinen asiantuntijaorganisaatio. Tiedekunnassa järjestetään korkeatasoista koulutusta ja tehdään tutkimusta monitieteisessä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Projektisuunnittelija tulee työskentelemään osana tiedekunnan opintopalvelutiimiä.

Työtehtävät

  • Toimit tiedolla johtamisen ja hyödyntämisen asiantuntijana ja kehittäjänä yhteistyössä tiedekunnan yksiköiden, dekaanien ja opintopalveluiden kanssa.
  • Suunnittelet ja lasket talouteen, koulutukseen ja opiskelijavalintaan liittyviä tehtäviä, esimerkiksi Excelpohjaisia koonteja.
  • Teet dataan perustuvia analyyseja ja yhteenvetoja prosesseista vastaavien henkilöiden kanssa.
  • Suunnittelet yhteistyössä prosesseista vastaavien kanssa laskenta- ja tiedonkeruun mallit ja tavat vuosittain toistuvien tietojen laskentaan, ennakointiin kehittämiseen.
  • Yhdistelet eri tietokannoista ja aineistoista tietoja yhdeksi suunnittelupohjaksi ja -koonniksi.
  • Koulutat tiedekunnan henkilöstöä data-analytiikassa (esim. Exceleiden käyttämisessä ja kehittämisessä). 

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 10 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Odotamme sinulta:

  • Erinomaista Excel -osaamista (mm. tiedonhallinta, kaavat, raportointi)
  • Erilaisten aineistojen ja ohjelmien yhdistämisen osaaminen
  • Ymmärrystä data-analytiikasta ja tiedolla johtamisesta
  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • Hyvää suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa
  • Hyvää tietoteknistä osaamista
  • Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta 

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Kokemus korkeakouluyhteisössä työskentelystä
  • Koulutuksen keskeisten tietojärjestelmien käyttötaito (esim. Peppi ja Opintopolku)
  • Kokemus vastaavista hallinnollisista asiantuntija- ja tukipalvelutehtävistä
  • Kasvatustieteellinen koulutus ja pedagoginen osaaminen
  • Hyvät suunnittelu-, ongelmanratkaisu- ja viestintätaidot
  • Kehittämismyönteinen työote sekä halua oppia uusia asioita

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 1.6.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 30.4.2026

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3400-3600 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 5 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 4.5.2025. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Koulutuspäällikkö Hennariikka Valppu-Paaso,

hennariikka.valppu-paaso (at) oulu.fi, puh  0294 48 3645 yhteydenotot: 22.4. klo 12-14, 23.4 15-17, 24.4 8-10

Työsuhdemuoto Vakituinen
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 15.5.
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100%
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2025/274
Julkaistu 15.04.2025
Haku päättyy 04.05.2025
Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Jaa linkki

Takaisin avoimiin työpaikkoihin