Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan (TST) tiedekuntaan
liittymään ainutlaatuiseen tiimiimme, jossa yhdistyy huippuluokan tutkimus ja tiivis yhteistyö puolustus- ja turvallisuusteollisuuden toimijoiden kanssa. Työskentelet Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella projektitutkijana osana kansainvälistä verkostoa ja NATO DIANA 6G-testikeskusta, joka on maailman ensimmäinen laatuaan.
TST-tiedekuntamme on maailmanlaajuisesti johtavia ICT-alaa kehittäviä tiedeyhteisöjä. 6G Testikeskus on tiivis osa 6GFlagship -tutkimusohjelmaa, joka on maailman ensimmäinen 6G-tutkimus-, kehitys- ja innovaatioekosysteemi Suomen Akatemian ja Oulun yliopiston rahoittamana. 6G Testikeskus tavoittelee johtavaa asemaa kaksikäyttöteknologioiden testauksessa. Tavoitteena on kehittää seuraavan sukupolven verkkotoiminnallisuuksia yhdistämällä 5G/6G- ja tekoälyteknologiat, mahdollistaa arktisten ja haastavien ympäristöjen testaus mahdollisimman aidossa käyttöympäristössä sekä luoda uusia markkinamahdollisuuksia tukemalla suomalaisia ja kansainvälisiä innovaatioita NATO DIANA:n globaalissa verkostossa.
Suunnittelet ja toteutat core-verkon infrastruktuuria ja yhteyksiä eri verkkojen välillä, kuten taktisten verkkojen, julkisten puhelinverkkojen ja viranomaisverkkojen välillä.
Olet vastuussa verkkokomponenttien suunnittelusta, konfiguroinnista ja ylläpidosta.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Tehtävä edellyttää hyväksyttyä turvallisuusselvitystä.
Tehtävä on määräaikainen alkaen mahdollisimman pian ja päättyy 31.12.2026.
Projektitutkijan tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV 7-8. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3000-3500 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 26.1.2025. Liitä mukaan motivaatiokirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä:
Hannu Nikurautio, Tutkimusjohtaja: +358407290653, hannu.nikurautio [at] oulu.fi
Työsuhdemuoto | Vakituinen |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Oulu |
Maakunta | Pohjois-Pohjanmaa |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/690 |
Julkaistu | 07.01.2025 |
Haku päättyy | 26.01.2025 |